Otnox
FISuomi·Ostaja: Yleisradio Oy

Ylen brändituotteet ja verkkokauppa

Myönnetty·30 huhti 2026·EUR 630,000

Ylen brändituotteet ja verkkokauppa Hankinnan kohteena on Ylen brändituotteet ja niiden tilaamiseen tarkoitettu Ylen brändi-ilmeen mukainen verkkokauppa. Verkkokaupassa on oltava Ylen sisäinen puoli, josta Yle voi tilata brändituotteita kilpailutetuilla sopimushinnoilla. Nämä tuotteet ovat tarkoitettu Ylen eri ohjelmien ja kanavien markkinointitarkoituksiin sekä Ylen omaan käyttöön. Tuotteisiin kuuluvat esimerkiksi Yle-logolla painetut vaatteet, kassit, avainkaulanauhat, juomapullot ja avaimenperät. Lisäksi kenellä tahansa tulee olla mahdollisuus Tilata Ylen valikoituja brändituotteita ulkoiselta puolelta. Kuluttajille suunnattu verkkokauppa avataan Ylen juhlavuoden 2026 kunniaksi. Verkkokaupasta kuluttajien on mahdollisuus ostaa Ylen brändiin liittyviä tuotteita eri hintaluokissa ja kohderyhmille (esimerkiksi Pikku Kakkonen, Kansanradio ja Merisää). Ulkoisen ja sisäisen verkkokaupan valikoimassa voi olla eri tuotteita. Hankinnan tavoitteena on löytää kumppani, joka pystyy toimittamaan Ylen tarpeet täyttävän ja vastuullisen tuotevalikoiman - noin 20 brändituotteen ja liikelahjan valikoiman. Lisäksi sopimuskumppani tuottaa verkkokauppapalvelun ja siihen liittyvän asiakaspalvelun. Toimittaja vastaa verkkokaupan rakentamisesta, kaupan valikoiman suunnittelusta ja tuotannosta, markkinoinnista ja logistiikasta. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnön liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus. Yle tulee valitsemaan kilpailutuksen perusteella yhden toimittajan. Sopimuskausi on 2 vuotta. Sopimukseen sisältyy optio kolmen (3) vuoden optio jatkosta.,

Julkaistu

30.04.2026

Awarded

30.04.2026

Määräaika

30.10.2026

Otnox

Löydä hankinnat, joihin kannattaa osallistua.

Luo tili, jotta voit tutkia tätä hankintaa ja löytää vastaavia mahdollisuuksia.

  • Hankinta-asiakirjatTarkastele saatavilla olevia tiedostoja yhdessä työtilassa.
  • Vaatimukset ja riskitTilaa asiakirja-analyysi, jossa on viitteet lähteisiin.
  • HankintavalikoimasiJatka valitsemillasi markkinoilla ja toimialoilla.