Hankintayksikkönä toimiva Aalto-yliopistokiinteistöt Oy pyytää alla lueteltujen Aalto-yliopistokonserniin kuuluvien kiinteistöyhtiöiden puolesta neljään eri kohteeseen (hankintamenettelyn osalta erilliset osa-alueet) kiinteähintaisia tarjouksia valaisimien vaihtokokonaisurakoista sisältäen päätoteuttajan tehtävät tämän tarjouspyynnön ja liitteinä tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Kukin kohde toteutetaan omana urakkanaan. Urakat sisältävät olemassa olevien valaisimien purut, jätteiden määräysten mukaisen hävittämisen, uusien valaisimien hankinnat, asennukset ja kytkennät valmiiseen käyttökuntoon tämän tarjouspyynnön ja liitedokumenttien mukaisesti. Urakoitsijalta edellytetään tutustumista kohteisiin ennen tarjouksen antamista. Tarjoaja, joka ei ole tutustunut kohteisiin suljetaan pois tarjouskilpailusta., Maarintie 8 Rakennus sijaitsee osoitteessa Maarintie 8, 02150 Espoo. Rakennus on vuonna 2003 valmistunut opetusrakennus. Kohteen pinta-ala on noin 16 300 hm2 (ei sitova). Rakennuksessa on neljä kerrosta. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa sijaitsee auditorioita, laboratorioita sekä toimistotiloja. Lisäksi ensimmäisessä kerroksessa on opiskelijaravintola ja kirjastoalue. Kolmas kerros on pääosin toimistokäytössä. Neljäs kerros sisältää niin toimistoja kuin teknisiä tiloja., Kemistintie 1 Rakennus sijaitsee osoitteessa Kemistintie 1, 02150 Espoo. Rakennus on vuonna 1965 valmistunut opetusrakennus, jossa tehdään kemiantekniikan tutkimusta ja opetusta. Kohteen pinta-ala on noin 17 300 hm2 (ei sitova). Rakennus on peruskorjattu vaiheittain 2000-luvulla. Rakennus sijaitsee loivassa rinteessä ja rakennus on sisätiloiltaan porrastettu. Rakennus muodostaa nelisakaraisen kampamaisen kokonaisuuden, joissa eri sakarat ja kerrokset liittyvät toisiinsa pääkerroksen ja sisääntuloaulan kautta. Pääaula on kaksikerroksinen, joka on jaettu kahteen osaan. Pääaula yhdistyy muihin kerroksiin avoportailla kunkin sakaran aulasta on suora yhteys rakennuksen päärunkoon., Otakaari 4 Rakennus sijaitsee osoitteessa Otakaari 4, 02150 Espoo. Rakennus on vuonna 1966 valmistunut opetus- ja tutkimusrakennus. Kohteen pinta-ala on n. 8000 hm2 (ei sitova). Rakennus on peruskorjattu vuonna 2005. Rakennuksessa on neljä kerrosta, mutta suurimassa osassa rakennusta kerrosluku on kolme. Rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsee kaksi pienempää ja yksi suurempi luentosali. Muut rakennuksen tilat ovat suurimmaksi osaksi toimistotiloja., Puumiehenkuja 2 Rakennus sijaitsee osoitteessa Puumiehenkuja 2, 02150 Espoo. Rakennus on vuonna 1966 valmistunut opetusrakennus. Kohteen pinta-ala on n. 8000 hm2 (ei sitova). Rakennus on peruskorjattu vuonna 2007. Rakennus on Alvar Aallon suunnittelema ja Alvar Aalto säätiön suojelema. Rakennuksessa on jonkin verran alkuperäisiä Aalto-valaisimia toimistovalaisimina. Aalto-valaisimien valonlähteet uusitaan, valaisimet säilytetään. Rakennuksessa on kaksi kerrosta, joissa sijaitsee teknillisen fysiikan tiloja, laboratorioita ja toimistotiloja.,
Julkaistu
03.06.2026
Avoinna tarjouksille
03.06.2026
Määräaika
07.08.2026
Koy Espoon Tietotie 1, BIZ vuokralaismuutos
Avoinna tarjouksille·Oct 9
TIETOPYYNTÖ Ilmanvaihtosuodattimet
Avoinna tarjouksille·Oct 4
Kiinteistöjen nostolaitteiden huolto- ja korjauspalvelut
Avoinna tarjouksille·Sep 28
Kiinteistöjen jäähdytys- ja kylmälaitteiden huollot ja korjaukset
Peruutettu·Jul 5
Koy Espoon Sähkömiehentie 4, uudet kryostaattitilat
Suljettu·Jun 18
Koy Espoon Sähkömiehentie 4, uudet kryostaattitilat
Suljettu·Jun 18
Vakka-Suomen sairaalan pääsisäänkäynnin korjausurakka
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Tuotantotilan lämmitysjärjestelmän muutoksen KVR-urakka / Rajalantie 5, 43100 Saarijärvi
Myönnetty·Oct 16
Seurakuntatalon purku-urakka
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Sähköurakka; Lapin hyvinvointialue; Kemijärven pelastuslaitos
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Pienurakat ja korjaustyöt, puitesopimus
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Tupurin koulun ja päiväkodin peruskorjauksen hankinta
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Uusi sähkökäyttöinen kappaletavaranosturilla ja koukkulaitteella varustettu 4-akselinen kuorma-auto sekä 6-akselinen vaihtolavaperävaunu
Myönnetty·Oct 17
Sähköimujärjestelmät
Myönnetty·Oct 17
Iniön ruokapalvelut ja siivouspalvelut
Myönnetty·Oct 17
Tähystystutkimukset (colonoskopia ja gastroskopia) SOITE
Avoinna tarjouksille·Oct 17
Tietoliikennepalveluiden hankinta
Myönnetty·Oct 17
Keräyspaperin, tietoturvamateriaalin sekä SER-jätteen poistopalvelun hankinta
Avoinna tarjouksille·Oct 17
Luo tili, jotta voit tutkia tätä hankintaa ja löytää vastaavia mahdollisuuksia.