Markkinavuoropuhelu: Rauman kaupungin rekrytointi- ja soveltuvuusarviointipalvelut sopimuskaudelle 2027–2028 (2029) (2030) Rauman kaupunki valmistelee rekrytointi- ja soveltuvuusarviointipalveluiden kilpailutusta vuoden 2027 alussa alkavalle sopimuskaudelle ja käynnistää valmistelun tueksi markkinavuoropuhelun. Tavoitteena on muodostaa selkeä ja toimiva palvelukokonaisuus, joka tukee kaupungin rekrytointeja eri tehtävätasoilla ja yhdistää sujuvat prosessit, luotettavan arvioinnin sekä tarkoituksenmukaiset digitaaliset ratkaisut. Rauman kaupunki on noin 1 600 henkilön työnantaja, jossa rekrytoidaan vuosittain asiantuntijoita, esihenkilöitä ja johtoa erilaisiin tehtäviin neljällä eri toimialalla ja kahdessa liikelaitoksessa. Rekrytointitarpeet vaihtelevat sekä määrältään että sisällöltään, minkä vuoksi tulevalta palvelulta odotetaan joustavuutta, skaalautuvuutta ja kykyä mukautua erilaisiin tilanteisiin. Samalla on tärkeää, että palvelu tukee päätöksentekoa ja tuo rekrytointiin ennakoitavuutta ja laatua. Valmistelun lähtökohtana on palvelukokonaisuuden jäsentäminen erilaisiin palvelupaketteihin, jotka kattavat sekä laajemmat rekrytointikokonaisuudet että yksittäiset palvelut. Määritellyt palvelupaketit sisältävät esimerkiksi: - kokonaisvastuullisia rekrytointipalveluita - soveltuvuusarviointeja osana rekrytointiprosessia - erillisiä haastattelu- ja arviointipalveluita tilaajan omien rekrytointien tueksi - kevyempiä, pääosin digitaalisesti toteutettavia arviointiratkaisuja Markkinavuoropuhelun tarkoituksena on saada toimittajien näkemyksiä erityisesti näiden palvelupakettien rakenteesta, toimivuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta sekä siitä, miten ne vastaavat markkinakäytäntöjä ja eri rekrytointitilanteiden tarpeita. Tavoitteena on muodostaa tulevaisuudessa palvelumalli, jossa palvelupaketteja voidaan hyödyntää joustavasti eri rekrytointitilanteissa. Palvelun tulee tukea sekä laajoja rekrytointiprosesseja että yksittäisiä arviointitarpeita ja toimia sujuvasti osana tilaajan omaa rekrytointia. Soveltuvuusarviointien tulee tuottaa selkeää, luotettavaa ja käytännössä hyödynnettävää tietoa hakijoiden soveltuvuudesta eri tehtäviin sekä tukea päätöksentekoa tehtävän vaativuuden mukaisesti. Palvelukokonaisuuden kehittämisessä korostuvat tulevaisuudessa erityisesti sujuvat ja ennakoitavat rekrytointi- ja arviointiprosessit, selkeä työnjako tilaajan ja palveluntuottajan välillä sekä toimiva raportointi. Lisäksi keskeisiä näkökulmia ovat hakijakokemus, työnantajakuva sekä palvelun kustannustehokas ja joustava toteutus eri rekrytointitilanteissa. Markkinavuoropuhelun tavoitteet Markkinavuoropuhelu tarjoaa toimittajille mahdollisuuden tuoda esiin näkemyksiään vastaamalla hankintayksikön esittämiin kysymyksiin sekä esittämällä omia ehdotuksiaan palvelupakettien rakenteesta, sisällöstä ja toteutustavoista. Tavoitteena on muodostaa mahdollisimman selkeä, toimiva ja markkinatilannetta vastaava tarjouspyyntö. Markkinavuoropuhelu toteutetaan kirjallisesti. Toteutuskieli on suomi. Aikataulu Hankintaa koskeva tarjouspyyntö on tarkoitus julkaista syksyllä 2026, ja sopimuskausi alkaa 1.1.2027.,
Julkaistu
25.06.2026
Planned
25.06.2026
Määräaika
20.08.2026
Kutsu markkinavuoropuheluun / tietopyyntö: Papinpellon nuorisotilan irtokalustus
Avoinna tarjouksille·Oct 12
Rauman kaupungin rekrytointi- ja soveltuvuusarviointipalveluiden puitejärjestely sopimuskaudelle 2027–2028 (2029) (2030)
Avoinna tarjouksille·Oct 9
Jälki-ilmoitus: Syväraumanlahden laiturin 13 uusiminen
Myönnetty·Oct 1
Jälki-ilmoitus: Nanun yläkoulun väistötilat
Myönnetty·Oct 1
Neuropsykologiarvioinnit 2027 (2028)
Avoinna tarjouksille·Oct 1
Jouluvalaistuksen asennus-, kytkentä-, käyttöönotto-, purku- ja vikakorjaustyöt 2026
Suljettu·Sep 30
Rauman kaupungin rekrytointi- ja soveltuvuusarviointipalveluiden puitejärjestely sopimuskaudelle 2027–2028 (2029) (2030)
Avoinna tarjouksille·Oct 9
Visamäen kiinteistöjen myynnin esiselvitys
Myönnetty·Oct 5
Hallinnon ja tukipalveluiden vertaiskehittämishanke
Myönnetty·Aug 21
Visamäen kiinteistöjen myynnin esiselvitys
Suljettu·Aug 12
EU-India circular business exchange at WCEF2026
Myönnetty·Aug 11
Työpajojen fasilitointi yrittäjyyskasvatushankkeessa uusmaalaisissa kunnissa
Suljettu·Aug 7
Vakka-Suomen sairaalan pääsisäänkäynnin korjausurakka
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Mäntyharjun uusi seurakuntatalo, Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Avoinna tarjouksille·Oct 16
New Nordic -hankkeen matkailutoimialan myynti- ja markkinointipalvelut
Myönnetty·Oct 16
Säterinpuistontie välillä Leppävaarankatu – Turuntie
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Striimaus- ja videotuotantopalvelut
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Tuotantotilan lämmitysjärjestelmän muutoksen KVR-urakka / Rajalantie 5, 43100 Saarijärvi
Myönnetty·Oct 16
Luo tili, jotta voit tutkia tätä hankintaa ja löytää vastaavia mahdollisuuksia.