MARKKINAVUOROPUHELU, Hälytysvalvonta- ja piirivartiointipalvelu 2027-2031 (2033) Lahden kaupunki valmistelee vartiointipalveluiden kilpailutusta. Hankinnan kohteena ovat kaupungin hallinnoimien kiinteistöjen, toimipaikkojen ja ulkoalueiden vartiointipalvelut sekä niihin liittyvät turvallisuuspalvelut vuosille 2027-2031 (sisältäen kaksi yhden vuoden pituista optiokautta). Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on noin 2,8 miljoonaa euroa optiovuodet mukaan luettuna. Tavoitteena on muodostaa kaupungille yhtenäinen, laadukas, kustannustehokas ja helposti hallittava vartiointipalvelukokonaisuus. Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä hankinnan töiden katsotaan muodostavan kokonaisuuden, jonka jakaminen osiin hankintayksikön toimesta olisi teknisistä ja taloudellisista syistä epätarkoituksenmukaista (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016, §75). Palveluilla tuetaan henkilöstön, asiakkaiden, omaisuuden ja toiminnan turvallisuutta sekä ehkäistään rikoksia, häiriöitä, ilkivaltaa ja vahinkoja. Hankintaan on alustavasti suunniteltu sisällytettäväksi muun muassa: - piirivartiointi - hälytysvalvonta ja hälytyskeskuspalvelut - hälytyskäynnit - murtoilmaisujärjestelmien käyttöpalvelut - paikallisvartiointi - tilausvartiointi - tapahtumien turvallisuuspalvelut - mahdolliset turvapainikepalvelut Palveluita tuotetaan erilaisissa toimintaympäristöissä, kuten kouluissa, päiväkodeissa, kirjastoissa, liikuntapaikoissa, hallintorakennuksissa, kulttuurikohteissa sekä muissa kaupungin toimipaikoissa. Tämän markkinavuoropuhelun tarkoituksena on: - kartoittaa markkinoiden palveluratkaisuja - saada toimittajilta näkemyksiä palvelukokonaisuuden rakenteesta - arvioida hinnoittelu- ja sopimusmallien toimivuutta - tunnistaa hankinnan keskeiset riskit ja kehittämismahdollisuudet - saada palautetta alustavista hankinta-asiakirjoista Markkinavuoropuhelu ei ole hankintailmoitus eikä tarjouskilpailu, vaan tarkoituksena on yksinomaan hankinnan valmistelu. Hankintayksikkö voi kirjallisten vastausten arvioinnin jälkeen kutsua yhden tai useamman markkinatoimijan jatkokeskusteluihin. Keskustelujen tarkoituksena on syventää hankintayksikön ymmärrystä markkinoista, palveluratkaisuista, hinnoittelumalleista ja muista hankinnan valmistelun kannalta merkityksellisistä asioista. Kaikki osallistuminen markkinavuoropuheluun on vapaaehtoista eikä vaikuta tarjoajan asemaan tulevassa tarjouskilpailussa. Hankinnan alustava aikataulu: - Markkinavuoropuhelu 9/2026 - Tarjouskilpailu 10-11/2026 - Hankintapäätös 12/2026 - Uusi sopimuskausi alkaa 1.4.2027,
Julkaistu
17.09.2026
Avoinna tarjouksille
17.09.2026
Määräaika
01.10.2026
MARKKINAVUOROPUHELU Pohjavesien tarkkailupalvelut 2027-2029 (2030-2031)
Enonsaaren ja Niemen laiturit rakentaminen
Koulukuljetusten hankinta kohde 32, tarjouspyyntö
Koulukuljetusten hankinta kohde 31 A-F, tarjouspyyntö
Joukkoliikenteen tarjouskilpailu, kohde 18
Joukkoliikenteen tarjouskilpailu, kohteet 16-17
Vartiointipalvelut: Vaasan keskussairaala
Turvallisuuspalveluiden hankinta 2027-2030
Turvallisuus- ja aulapalvelut
Kameravalvontapalvelu
Vartiointipalvelut: Vaasan keskussairaala
Keskustakirjasto Oodin vartiointi- ja turvallisuuspalvelut sekä toimitilapalvelut v. 2027–2028 (optiokausi v.2029–2030)
Markkinakartoitus: Liikennemerkkien ja liikennemerkkitarvikkeiden hankinta
26105 Nelivetotraktori ja jääaura
Aurinkosähköjärjestelmät, Liperin kunta (uudelleen kilpailutus)
Jäänhoitorobotti / Joensuun kaupunki
HUSK Hissien vaihe 3, vuosi 2028
Nestepakkausaihioiden skaivauslaite
© 2026 SIA «Vietne». Kaikki oikeudet pidätetään.