HANKINTOJEN KILPAILUTTAMISEN PALVELUT Hankintayksikkö on Suomen kansallisooppera ja -baletti sr (jäljempänä myös ”SKOB”). Hankinnan kohteena on hankintojen kilpailuttamispalvelut yhden toimittajan puitejärjestelynä. SKOB:n tarkoituksena on hankkia hankintakonsultointipalvelua oman hankintatoimensa tueksi. SKOB hankkii julkisena hankintana tavaroita ja palveluja sekä niiden yhdistelmiä, mutta myös esim. käyttöoikeussopimuksia voi tulla hankittavaksi. Hankintamenettelyt päätetään kunkin hankinnan tarpeista lähtien, tyypillisimmät menettelyt ovat avoin- ja rajoitettu menettely, mutta kaikki menettelyt ovat mahdollisia. Hankintojen kirjo on laaja ja jokainen tarjouskilpailu on analysoitava ja sille valittava paras menettely ja työskentelytapa.Kilpailutettavia hankintoja tehdään vaihdellen, arviolta n. 10-15 vuodessa. SKOB järjestää osan tarjouskilpailuista itse omana työnä, ja se osa, mihin omat resurssit eivät riitä tai tarvitaan erityisasiantuntemusta, hankitaan valittavalta palveluntuottajalta. Hankintayksikkö voi tarvita konsultointia myös suorahankintaperusteiden arvioinnissa.Ostohistorian perusteella SKOB hankkii julkisten hankintojen konsultointi- ja kilpailutuspalvelua arviolta 60 000 eurolla vuodessa. Määrä voi vaihdella eri vuosina. Kilpailutusprosessi voi edellyttää jossain määrin tarvittaviin tuotteisiin ja palveluihin tutustumista ja/tai markkinakartoitusta. Sujuva yhteistyö SKOB:n substanssiasiantuntijoiden kanssa on myös keskeistä. Tekniikkaa koskevin hankintoihin voi sisältä tietoteknisiä laitteita, järjestelmiä ja palveluita, mistä syystä ICT-hankintojen osaaminen on tärkeää. Hankintoja voidaan joutua tekemään myös englannin kielellä. Hankinnan kohteena on julkisten tarjouskilpailujen suunnittelu, hankinta-asiakirjojen laatiminen ja läpivienti hankintalain (1397/2016) mukaisesti valmisteluvaiheesta sopimusten allekirjoitukseen. Lisäksi hankintayksikkö voi hankkia hankintalakiin ja julkiseen hankintatoimeen liittyviä selvitys-, kehittämis- ja neuvontapalveluja tarpeen mukaan. Hankintaan sisältyy vapaaehtoinen optio hankintoihin liittyvien oikeudenkäyntien hoitamisesta. Tarjoajan ei ole pakko tarjota optiota.,
Julkaistu
11.08.2026
Myönnetty
11.08.2026
Määräaika
11.02.2027
KESKEYTETTY: Vakiovaunujen hankinta
Avoinna tarjouksille·Sep 29
Vakiovaunujen hankinta
Avoinna tarjouksille·Sep 29
Osallistumispyyntö: Suomen kansallisoopperan ja -baletin siivouspalvelut
Myönnetty·Aug 20
Puutuotteiden hankinta
Suljettu·May 10
Teatteri- ja suurkuvatulosteiden hankinta
Suljettu·May 8
Tekninen vuoropuhelu, ICT-kilpailutuskonsultointi
Avoinna tarjouksille·Oct 14
Turun Raitiotie Oy:n kalustohankintaan liittyvät tukipalvelut (juridinen ja kaupallinen konsultointi)
Myönnetty·Oct 8
Julkisten hankintojen kilpailutus- ja konsultointipalvelut
Avoinna tarjouksille·Oct 4
Keskeytysilmoitus: Julkisten hankintojen asiantuntijapalvelut
Myönnetty·Sep 27
Julkisten hankintojen asiantuntijapalvelut
Suljettu·Sep 9
Turun Raitiotie Oy:n kalustohankintaan liittyvät tukipalvelut (juridinen ja kaupallinen konsultointi)
Suljettu·May 28
Vakka-Suomen sairaalan pääsisäänkäynnin korjausurakka
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Mäntyharjun uusi seurakuntatalo, Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Avoinna tarjouksille·Oct 16
New Nordic -hankkeen matkailutoimialan myynti- ja markkinointipalvelut
Myönnetty·Oct 16
Säterinpuistontie välillä Leppävaarankatu – Turuntie
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Striimaus- ja videotuotantopalvelut
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Tuotantotilan lämmitysjärjestelmän muutoksen KVR-urakka / Rajalantie 5, 43100 Saarijärvi
Myönnetty·Oct 16
Luo tili, jotta voit tutkia tätä hankintaa ja löytää vastaavia mahdollisuuksia.