Vihdin kunnan ICT-peruspalveluiden hankinnan markkinavuoropuhelu Vihdin kunta valmistelee ICT-peruspalveluiden hankintaa ja kutsuu palveluntuottajia osallistumaan markkinavuoropuheluun. Vihdin kunta on Uudellamaalla sijaitseva kunta, jonka palvelut kattavat muun muassa varhaiskasvatuksen, opetuksen, hallinnon, tekniset palvelut sekä kuntaorganisaation sisäiset tukipalvelut. ICT-peruspalveluiden toimintaympäristö muodostuu useista toimipisteistä, käyttäjäryhmistä ja palvelutarpeista, jotka edellyttävät arjen toimintaa tukevia, turvallisia ja kustannustehokkaita ICT-palveluita. Vihdin kunta hakee ICT-peruspalveluiden järjestämiseen palveluntuottajaa tai palveluntuottajia, jotka tukevat kuntaa päivittäisten ICT-tuen tarpeiden hoitamisessa ja ICT-palveluiden kehittämisessä hallittuna kokonaisuutena kunnan peruspalvelujen tarpeista lähtien. Palveluntuottajan odotetaan ymmärtävän kuntalaisille palveluja tuottavan ja viranomaisena toimivan kunnan toimintaympäristöä sekä seuraavan aktiivisesti markkinoiden ja teknologian kehitystä. Tavoitteena on, että palveluntuottaja tai palveluntuottajat auttavat kuntaa hyödyntämään nykyisiä ja tulevia tietotekniikan mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisesti, kustannustehokkaasti ja tietoturvallisesti. Palveluiden tulee olla tuotettavissa luotettavasti sekä normaalitilanteessa että häiriötilanteissa, ja palveluntuottajalta odotetaan riittäviä taloudellisia ja henkilöstöresursseja palveluiden jatkuvaan tuottamiseen ja kehittämiseen. Palveluntuottajan tulee kyetä toimimaan myös kunnan asiantuntija- ja neuvottelukumppanina suhteessa ICT-järjestelmiä ja -palveluja tuottaviin tahoihin, kuten järjestelmätoimittajiin, muihin palveluntuottajiin ja julkisen sektorin tietotekniseen ohjaukseen. Kunnan tavoitteena on kehittää ICT-palveluita siten, että palvelumalli tukee sekä päivittäistä toimintaa että tulevien vuosien digitalisaatio-, automaatio- ja tekoälytavoitteita.,
Published
24.09.2026
Open for bids
24.09.2026
Deadline
12.10.2026
Vihdintie 1, kiinteistön purkaminen (Vaihe 2), kokonaisurakka
Eläinlääkäritilojen muutostyö
Vihdintie 1, kiinteistön asbesti- ja haitta-ainepurku (Vaihe 1), kokonaisurakka
Rautakauppatuotteiden puitejärjestely 2026 - 2030
Biojätekontin hankinta, Otalampitalon valmistuskeittiö
Hiekkalaatikoiden leikkihiekan sekä turvahiekkojen ja/tai -hakkeiden vaihdot lasten liikunta- ja leikkivälineiden alle 1.7.2026-30.6.2028, optiot 1.7.2028-30.6.2029 ja 1.7.2029-30.6.2030
Kansaneläkelaitos- IT-konsultointi 2023-2028 (DPS) - Teknologia- ja infrastruktuurikehityspalvelut - Digitaalisen transformaation tuki
JÄLKI-ILMOITUS: Monetra TP E8.1/2021Talousprosessien sähköinen järjestelmä
TIETOPYYNTÖ Cyber Asset Management -järjestelmä
Henkilökapasiteetinhallinnan asiantuntijatyön hankinnan markkinavuoropuhelu
HSL:n talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut
Kutsu markkinavuoropuheluun / Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen perustietotekniikkapalveluiden hankinta Google-ympäristössä
Markkinakartoitus: Liikennemerkkien ja liikennemerkkitarvikkeiden hankinta
26105 Nelivetotraktori ja jääaura
Aurinkosähköjärjestelmät, Liperin kunta (uudelleen kilpailutus)
Jäänhoitorobotti / Joensuun kaupunki
HUSK Hissien vaihe 3, vuosi 2028
Nestepakkausaihioiden skaivauslaite
© 2026 SIA «Vietne». All rights reserved.