Tervolan Puupuisto hankkeen viestintäohjelman suunnittelu HANKKEEN TAUSTA Tervolan kunta pyytää tarjouksia Tervolan Puupuiston kehittämishankkeen viestintäohjelman suunnittelusta. Hankinta toteutetaan osana Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) osarahoittamaa Tervolan Puupuiston kehittämishanketta. Tervolan kunta toteuttaa Tervolan Puupuiston kehittämishanketta, jonka tavoitteena on kehittää Puupuisto III -aluetta ja Viian teollisuusaluetta yritys-, investointi- ja teollisuustoiminnan sijoittumisympäristöinä. Hankkeessa selvitetään alueiden teknisiä, ympäristöllisiä ja liiketoiminnallisia edellytyksiä sekä tunnistetaan uusia investointi- ja liiketoimintamahdollisuuksia erityisesti kiertotalouden, puutalouden sivuvirtojen, uusiutuvan energian, vähähiilisyyden ja vihreän siirtymän näkökulmasta. Hankkeen tavoitteena on: • Kehittää älykästä materiaalivirtojen hallintaa ja vähentää jätteiden syntyä • Parantaa energiatehokkuutta ja bioenergian hyödyntämistä alueella • Tukea alueen pk-yritysten kestävää kasvua ja uudistumista • Vahvistaa kiertotalouteen ja korkean jalostusasteen biotalouteen liittyvää osaamista • Rakentaa ekosysteemi ja verkostot pk-yritysten yhteistyön tueksi HANKINNAN KOHDE Työn tavoitteena on laatia hankkeelle viestintäohjelma, joka lisää hankkeen näkyvyyttä, tukee yritys- ja sijoittajaviestintää sekä edistää hankkeen tavoitteiden saavuttamista. Hankinnan enimmäisarvo on 5 000 euroa (ALV 0 %). TYÖN SISÄLTÖ Hankesuunnitelman mukaisesti viestintäohjelmassa hyödynnetään monikanavaista viestintää, kuten verkkoviestintää, sosiaalista mediaa ja alueellista mediaa. Työhön tulee sisältyä vähintään: • aloituspalaveri • yksi tilaajan kanssa toteutettava suunnittelutilaisuus viestintäohjelman laatimisen tueksi • loppuesittely TUOTOKSET Palvelun lopputuloksena toimitetaan: • viestintäohjelma, joka sisältää: - Hankkeen verkkosisällöt ja sosiaalisen median kanavat. - Suunnitelman tiedotteista ja artikkelit alueen kehityksestä. - Kohdennetut kampanjat pk-yrityksille ja sijoittajille. - Tarvittava visuaalinen materiaali (esitteet, infografiikat). Kaikki aineistot toimitetaan sähköisessä muodossa. Työ toteutetaan tiiviissä yhteistyössä hankkeen projektikoordinaattorin kanssa. Liitteenä on hankkeen hakemuskooste sekä kartta alueesta. Tarjouspyyntö koskee hakemuskoosteen toimenpidettä 3. Tarjoajan tulee huomioida hakemuskoosteessa esitetyt hankkeen tavoitteet ja lähtökohdat tarjouksessaan.,
Published
08.07.2026
Open for bids
08.07.2026
Deadline
17.08.2026
Lapinniemen päiväkodin aitojen saneeraus
Lapinnimenkoulun kuntoarvio ja PTS
Kemijokivarren osayleiskaava Loue - Mattinen osa-alueen päivittäminen
Kemijokivarren osayleiskaava Loue - Mattinen osa-alueen päivittäminen
Kemijokivarren osayleiskaava Loue - Mattinen osa-alueen päivittäminen
Tervolan Lapinniemen päiväkodin maalaus-urakka
Kemijokivarren osayleiskaava Loue - Mattinen osa-alueen päivittäminen
Kemijokivarren osayleiskaava Loue - Mattinen osa-alueen päivittäminen
Kemijokivarren osayleiskaava Loue - Mattinen osa-alueen päivittäminen
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveystoimen määriteltyjen toimipisteiden ulkoistusselvitys
Utsjoen lohikeskuksen neuvottelu- ja kehitystyö
Markkinakartoitus: Liikennemerkkien ja liikennemerkkitarvikkeiden hankinta
26105 Nelivetotraktori ja jääaura
Aurinkosähköjärjestelmät, Liperin kunta (uudelleen kilpailutus)
Jäänhoitorobotti / Joensuun kaupunki
HUSK Hissien vaihe 3, vuosi 2028
Nestepakkausaihioiden skaivauslaite
© 2026 SIA «Vietne». All rights reserved.