Sisäisen tarkastuksen palvelut Kymenlaakson hyvinvointialuekonsernille Hankinnan kohteena on hyvän hallintotavan mukaisesti järjestetty sisäinen tarkastuspalvelu Kymenlaakson hyvinvointialuekonsernille. Sisäisen tarkastuksen tavoitteena on tuottaa toimivalle johdolle johtamista tukevaa tietoa ja selvityksiä. Sisäinen tarkastus arvioi objektiivisesti ja riippumattomasti sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan järjestämistä ja tuloksellisuutta, raportoi arvioinnin tuloksista sekä esittää toimenpide-ehdotuksia järjestelmän kehittämiseksi. Sisäinen tarkastus toimii hyvinvointialuejohtajan alaisuudessa ja sitä johtaa/ohjaa konsernipalveluiden toimialalla toimiva hallintojohtaja. Sisäinen tarkastus raportoi ensisijaisesti hallintojohtajalle. Tarjouskilpailussa valittava palveluntuottaja laatii vuosittaisen tarkastussuunnitelman yhdessä hyvinvointialueen konserniyhtiön johdon kanssa. Lisäksi palveluntuottaja avustaa Kymenlaakson hyvinvointialueen konserniyhtiön sisäisen tarkastuksen toimintaohjeistuksen laatimisessa. Hankinnan arvioitu laajuus on yhteensä noin 500 tuntia vuodessa. Tilaaja voi tarvitessaan tehdä sisäisen tarkastuksen palveluun liittyviä lisätilauksia enintään + 20 % edellä mainitusta. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, ja sitä voidaan jatkaa yhden (1) vuoden mittaisella tilaajan optiolla.,
Published
24.08.2026
Awarded
24.08.2026
Deadline
24.02.2027
Kymenlaakson hyvinvointialueen muutos- ja kehittämistyön asiantuntijapalvelun hankinta
KUTSU MARKKINAVUOROPUHELUUN: Tilapäinen asuminen
Työnantajan lakisääteinen muutosturvavalmennus
Siivouspalvelut
Tekninen markkinavuoropuhelu / PEF-etämittauspalvelu, analysointiohjelmisto ja mittauslaitteet
Vakuutusten hankinta Kymenlaakson Hyvinvointialue
Oulun ensi- ja turvakoti ry:n taloushallinnon palvelut
Pelkosenniemen kunnan tilintarkastuspalvelut 2027-2030 + optio 2031-2032
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen tilintarkastuspalvelut
Tilintarkastuspalvelut tilikausille 2027 – 2031 Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja sen tytäryhtiöiden tarpeisiin
Kontiolahden kunnan ja sen tytäryhteisöjen tilintarkastuspalvelut tilikausille 2026 - 2029 + optiot tilikausille 2030 ja 2031
Oulun ensi- ja turvakoti ry:n taloushallinnon palvelut
Markkinakartoitus: Liikennemerkkien ja liikennemerkkitarvikkeiden hankinta
26105 Nelivetotraktori ja jääaura
Aurinkosähköjärjestelmät, Liperin kunta (uudelleen kilpailutus)
Jäänhoitorobotti / Joensuun kaupunki
HUSK Hissien vaihe 3, vuosi 2028
Nestepakkausaihioiden skaivauslaite
© 2026 SIA «Vietne». All rights reserved.