Senaatti-kiinteistöt - Tietopyyntö: Rakennushankkeiden kustannussuunnittelu- ja kustannuslaskentaohjelmisto Senaatti-kiinteistöt suunnittelee käynnistävänsä kilpailutuksen Rakennushankkeiden kustannussuunnittelu- ja kustannuslaskentaohjelmistosta. Ratkaisun on tarkoitus palvella sekä Senaatti-kiinteistöjen että Puolustuskiinteistöjen tarpeita ja tukea kustannusarvioiden laatimista, tarkentamista ja kustannusten ohjausta rakennushankkeiden eri vaiheissa. Hankkeiden arvioitu vuosivolyymi on yhteensä 100–150 hanketta. Tietopyynnön tavoitteena on kartoittaa markkinoilla olevia ratkaisuja, niiden soveltuvuutta Senaatti-konsernin tarpeisiin sekä mahdollisen hankinnan toteutustapoja. Päätökset hankintaprosessin mahdollisesta käynnistämisestä tehdään markkinakartoituksen jälkeen. Tietopyyntö ei sido ketään siihen osallistuvaa tahoa. Tietopyyntöön vastaaminen ei sido vastaajaa mahdolliseen tarjouskilpailuun osallistumiseen, eikä myöskään ole edellytyksenä myöhemmin varsinaiseen tarjouskilpailuun osallistumiselle. Tietopyyntöön vastaaminen ei myöskään sido vastaajaa tarjoamaan palvelua tai järjestelmää tietopyyntöön annettujen vastausten mukaisesti. Tietopyyntö ei käynnistä hankintaa, eikä sido Senaatti-kiinteistöjä käynnistämään hankintaprosessia eikä velvoita toteuttamaan hankintaa tietopyynnössä kuvatulla tavalla. Senaatti-kiinteistöt ei maksa korvausta markkinavuoropuheluun osallistumisesta tai tietopyyntöön vastaamisesta.,
Published
16.10.2026
Open for bids
16.10.2026
Deadline
30.10.2026
Työ- ja suojavaatteiden hankinta 2026-2030
Open for bids·Oct 16
Tietopalvelukonsultoinnin hankinta 2027-(2033)
Open for bids·Oct 15
Oopperatalon peruskorjaus 2026-2028 - Käännetty katto -urakka
Open for bids·Oct 15
Kutsu markkinavuoropuheluun: Varastointipalvelun ja kiertotalousoperaattorin yhteishankinta
Open for bids·Oct 14
A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Open for bids·Oct 13
A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - Rakennesuunnittelu
Open for bids·Oct 13
ERA-ratkaisua koskeva suorahankinta
Awarded·Oct 16
SOC -palvelut
Open for bids·Oct 16
Yleisradio Oy - IT-konsultointi 2023-2028 (DPS) - Data-asiantuntijoiden hankinta sovellus- ja ohjelmistokehityspalvelut
Awarded·Oct 16
Eristetty (disconnected) pilvipalveluympäristö
Open for bids·Oct 16
IGEL-päätelaitteiden käyttöjärjestelmälisenssit
Awarded·Oct 16
Sovelluskehityksen ja -ylläpidon ICT-asiantuntijapalvelut
Awarded·Oct 15
Vakka-Suomen sairaalan pääsisäänkäynnin korjausurakka
Open for bids·Oct 16
Mäntyharjun uusi seurakuntatalo, Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Open for bids·Oct 16
New Nordic -hankkeen matkailutoimialan myynti- ja markkinointipalvelut
Awarded·Oct 16
Säterinpuistontie välillä Leppävaarankatu – Turuntie
Open for bids·Oct 16
Striimaus- ja videotuotantopalvelut
Open for bids·Oct 16
Tuotantotilan lämmitysjärjestelmän muutoksen KVR-urakka / Rajalantie 5, 43100 Saarijärvi
Awarded·Oct 16
Create an account to explore this tender and find similar opportunities.