Otnox
FIFinland · Buyer: Museovirasto

Olavinlinnan katsomon elokuinen ohjelmatoiminta

Awarded€2,500,000
Published9/16/2026Published
Submission deadlineNot specifiedNot specified

Description

Olavinlinnan katsomon elokuinen ohjelmatoiminta Hankinnan kohteena on Museoviraston ("Hankintayksikkö") alaisuudessa toimivan Suomen kansallismuseoon kuuluvan Olavinlinnan katsomon elokuinen ohjelmatoiminta ("Palvelu") vuosille 2027–2030. Hankintaan sisältyy lisäksi yhden (1) vuoden optio.

Hankintayksikkö etsii ohjelmatoiminnalle kiinnostavaa konseptia ja operaattoria vastaamaan vetovoimaisen ohjelmiston suunnittelusta ja tuotannosta. Tavoitteena on löytää kumppani, joka pystyy rakentamaan houkuttelevan ohjelmistokokonaisuuden, jolla on potentiaalia kasvaa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnistettavaksi toiminnoksi ja siten kasvattaa alueellista vetovoimaa. Operaattorin valitsemisella tavoitellaan lisäksi katsomon käyttöasteen kasvua mahdollistamalla ohjelmatoiminnan pitkäjänteinen kehittäminen, sekä ohjelmatoiminnan järjestämisen sujuvoittamista.

Palvelun tavoitteena on kokonaisuuden rakentuminen Olavinlinnaan siten, että se hyödyntää historiallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä ja Palvelun odotetaan vahvistavan Olavinlinnan profiilia vaikuttavien tapahtumien areenana. Toiminnan tulee sopia Olavinlinnan logistisiin ja toiminnallisiin reunaehtoihin. Rakentuvalta ohjelmakokonaisuudelta odotetaan monipuolisuutta, näkyvyyttä ja sellaisia sisältöratkaisuja, jotka voivat kehittää Palvelulle tunnistettavan vuosittaisen profiilin. Tavoitteena on konsepti, joka toimii sopimuskauden ajan yksittäisten toteutusten sateenvarjona ja antaa Palvelulle vuosittain toistuvan profiilin. Samalla operaattorin toiminnan tulee olla sujuvaa ja ammattimaista sekä sovittujen käytäntöjen mukaista, jotta se on yhteensovitettavissa Suomen kansallismuseon omaan toimintaan linnassa.

Käyttöoikeussopimus tehdään yhden toimijan kanssa ja se koskee pääasiassa elokuihin kohdistuvaa ohjelmatoimintaa Olavinlinnan Ison linnanpihan katsomossa. Operoitava ohjelmatoiminta sijoittuu lähtökohtaisesti ilta-aikoihin, Olavinlinnan aukioloajan jälkeiseen aikaan.,

Otnox Intelligence

Loading...

Tender documents

Loading...

Buyer activity

Tenders
last 12 months
Avg contract
last 12 months
Total spend
last 12 months
Have a pass?Sign in

Understand this tender before you bid.

Documents, buyer contacts and AI analysis in one place. Check the requirements, spot risks and compare your options.

  • Original tender documents
  • Requirements & risk extraction
  • Similar tenders
  • Procurement contacts
  • AI relevance matching
  • Tender data in ChatGPT & Claude
Day pass from €19

Just want to follow this company or category? Free account — search, alerts, no card.

Contact Information

Company
Museovirasto
Contact person
Email
Phone
Source
Otnox

Find tenders worth bidding for.

Create an account to explore this tender and find similar opportunities.

  • Tender documentsReview available files in one workspace.
  • Requirements and risksRequest a document analysis with references to the sources.
  • Your tender selectionContinue with your selected markets and sectors.