Monimuotoisuuden monitorointi Hankinnan tavoitteena on löytää innovaatiokumppani (jäljempänä Tarjoaja), jonka kanssa on tavoitteena kehittää järjestelmä (”Monitorointityökalu”) aineistopohjaiseen metsien monimuotoisuuden seurantaan ja metsien käytön valvontaan (Liite 1 Hankinnan kohde). Tarkoituksena on löytää monilähteisestä ja runsaslukuisesta aineistokokoonpanosta erilaisia potentiaali- ja riskikohteita yhdistelemällä aineistoja myös tekoälyavusteisesti. Lopullisessa versiossa tekoälyn tuottamat ratkaisut pitää erotella muilla menetelmillä tuotetuista ratkaisuista esimerkiksi merkitsemällä ne tekoälyn tuottamiksi. Kehittämisvaiheen tehtävät voidaan luokitella siten, että 1) saapuneen metsänkäyttöilmoituksen geometrian perusteella tarkastellaan tulevaan hakkuuseen liittyvät riskit ja potentiaalit monimuotoisuuden säilymisen kannalta, ja 2) erilaisia, aikaisemmin tunnistamattomia potentiaalisia luonnonhoitokohteita/ monimuotoisuuskohteita voidaan tunnistaa vapaavalintaisen aluerajauksen sisältä. Tavoite on, että kohteiden tunnistamista voidaan ohjata sekä tuloksia tarkastella ja raportoida sitä varten erikseen rakennetulla verkkoselainpohjaisella (HTML) karttatyökalulla/käyttöliittymällä. Karttatyökalu tulee vain Metsäkeskuksen sisäiseen käyttöön. Keskeisenä tehtävä on kehittää “moottori”, jossa aineistojen haku ja laskennat tapahtuvat ja jota voidaan ohjata em. karttatyökalulla. Innovaatiokumppanuudella kilpailutettavalle hankkeelle on myönnetty rahoitusta Business Finlandilta. Tilaajan alustavan suunnitelman mukaan Monitorointyökalua palvelua kehitetään yhteistyössä tilaajan ja innovaatiokumppanin kesken siten, että innovaatiokumppani tekee omalla kustannuksellaan merkittävän osuuden (tavoite 40 %) kehitystyöstä, ja saa vain osan (tavoite 60 %) osuudesta korvauksen tilaajalta. Kehittämisvaiheen kokonaiskustannukset ovat arviolta 300 000 euroa (sis. alv.) sisältäen Metsäkeskuksen oman työn kustannuksen ja aineistohankinnat. Kehittämisvaiheen aineistohankinnat (satelliittikuvat, mahdolliset dronekuvaukset) toteuttaa Tilaaja. Tarkempi kuvaus liitteessä 1 Hankinnan kohde.,
Published
05.07.2026
Open for bids
05.07.2026
Deadline
28.08.2026
Tarjouspyyntö Soiden ennallistamisen toteutuksesta Pellon ja Tornion kunnissa, TRIWA LIFE
Jälki-ilmitus: Vaellus- ja leviämisesteiden poiston suunnittelu ja toteutus Kolari, Pello ja Ylitornion kunnissa, TRIWA LIFE
Jälki-ilmoitus: Konsultaatio metsätietostandardin skeemojen tuottamiseksi
Kaukokartoitusperusteinen metsien inventointi, puustotulkinta ja koealamittaus
Akaa
Konsultaatio metsätietostandardin skeemojen tuottamiseksi
Maa-aineksen murskauksen hankinta Etelä-Suomi 2026
Maa-aineksen murskauksen hankinta Etelä-Suomi 2026
Monikäyttömetsien lajistokartoitus 2026
Kaukokartoitusperusteisen metsien inventoinnin puustotulkinta
Kuivaniemi
Kaukokartoitusperusteinen metsien inventointi, puustotulkinta ja koealamittaus
Markkinakartoitus: Liikennemerkkien ja liikennemerkkitarvikkeiden hankinta
26105 Nelivetotraktori ja jääaura
Aurinkosähköjärjestelmät, Liperin kunta (uudelleen kilpailutus)
Jäänhoitorobotti / Joensuun kaupunki
HUSK Hissien vaihe 3, vuosi 2028
Nestepakkausaihioiden skaivauslaite
© 2026 SIA «Vietne». All rights reserved.