Lahti Energia Oy, Kaukolämmön mittarit ja luentapalvelu (markkinakartoitus) Lahti Energia Oy hankkii uudet kaukolämmön mittalaitteet ja etäluentapalvelut. Mittalaitteiden, mittauspalvelujen ja niihin liittyvien tietojärjestelmien kokonaisuus on keskeisessä roolissa mitattaessa tilaajan asiakkaiden kaukolämmön kulutusta. Lahti Energian tavoitteena on siirtyä kaukolämmön mittauksessa uuteen tiedonsiirtoteknologiaan ja uusiin mittareihin vuosien 2026–2029 aikana. Teknologian suunniteltu käyttöaika ulottuu ainakin vuoteen 2045 asti. Lahti Energialla on tarve uusia kaukolämmön asiakaslaskutukseen käytettävät kaukolämpömittarit. Hankimme uudet mittalaitteet, mittalaitteiden asennustyöt sekä asennukseen ja luentaan tarvittavat järjestelmät ja palvelut. Lisäksi hankinnassa on optiona kenttätyökalu, jolla tulee pystyä asentamaan, vaihtamaan ja poistamaan mittareita sekä asennusaikaisista suureista ainakin virtaus ja energia. Lähtökohtaisesti olemme kiinnostuneet hankkimaan kokonaisuuden yhdeltä toimittajalta, mutta hankinta voidaan myös jakaa. Markkinakartoituksen yhteydessä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta hankintayksikölle määräostovelvoitetta tai toimittajalle yksinoikeutta. Hankintakokonaisuuteen sisältyvät Mittarit ja niihin liittyvät lisälaitteet sekä Mittauksen toteuttamiseen tarvittavat palvelut ja tietojärjestelmät. Tietojärjestelmät hankitaan SaaS -palveluna. Hankinta kattaa tietojärjestelmän ja palveluiden ylläpidon sekä sen käyttöönottoprojektin. Hankintaan sisältyy lisäksi Mittareiden massavaihdon projektin suunnittelu ja hallinta. Toimitus sisältää myös järjestelmään, projektiin ja palveluun liittyvän dokumentaation. Etäluentapalveluun tullaan lisäksi liittämään nykyiset käytössä olevat mittarit. Hankittavia Mittareita ja etäluentapalvelua koskevat vaatimukset laaditaan neuvottelumenettelyn aikana ja alustavat vaatimukset toimitetaan tarjoajiksi valituille neuvottelukutsun yhteydessä. Tämän markkinavuoropuhelun tarkoituksena on selvittää vaihtoehtoja ja markkinoiden tilannetta eri palvelumallien ja palveluntarjoajien kannalta.,
Published
05.03.2026
Open for bids
05.03.2026
Deadline
31.03.2026
Lahti Energia Oy, Kaukolämmön mittarit ja luentapalvelu (osallistumispyyntö)
Open for bids·Oct 7
Lahti Energia Oy, kaukolämmön putkielementtien ja osien hankinta
Awarded·Jun 19
Lahti Energia Oy, kaukolämmön putkielementtien ja osien hankinta
Awarded·Jun 19
Lahti Energia Oy, Petihiekan toimitus 2026-2028 (osallistumispyyntö)
Awarded·Jun 19
Lahti Energia Oy kalkin hankinta, suorahankintailmoitus
Awarded·Jun 19
Lahti Energia Oy, Petihiekan toimitus 2026-2028 (osallistumispyyntö)
Awarded·Dec 1
Kaukolämpömittarit
Open for bids·Oct 17
Prequalification for Delivery of Flow- and Energy Meters for the Distribution of Heating and Cooling
Open for bids·Oct 14
Kaukolämpömittarit
Open for bids·Oct 7
Lämpöenergiamittarit ja niiden lisälaitteet
Awarded·May 7
Lämpöenergiamittarit ja niiden lisälaitteet
Awarded·Feb 12
Ryhmä A lämpöenergiamittarit
Closed·Feb 12
Uusi sähkökäyttöinen kappaletavaranosturilla ja koukkulaitteella varustettu 4-akselinen kuorma-auto sekä 6-akselinen vaihtolavaperävaunu
Awarded·Oct 17
Sähköimujärjestelmät
Awarded·Oct 17
Iniön ruokapalvelut ja siivouspalvelut
Awarded·Oct 17
Tähystystutkimukset (colonoskopia ja gastroskopia) SOITE
Open for bids·Oct 17
Tietoliikennepalveluiden hankinta
Awarded·Oct 17
Keräyspaperin, tietoturvamateriaalin sekä SER-jätteen poistopalvelun hankinta
Open for bids·Oct 17
Create an account to explore this tender and find similar opportunities.