JÄLKI-ILMOITUS: Helsingin Rudolf Steiner -koulun perusparannus ja laajennus, projektinjohtourakka Hanke käsittää Helsingin Laaksossa osoitteessa Lehtikuusentie 4 korttelissa 625 tontilla 1 sijaitsevan vanhan koulurakennuksen peruskorjauksen. Lisäksi tontista 3 osa tullaan yhdistämään tonttiin 1 ja tälle osalle rakennetaan uusi laajennus (tontilta 3 purettu vanha rakennus jo aiemmin). Vanha koulurakennus on valmistunut kolmessa vaiheessa (ABC-osat) vuosina 1957-1963 ja se koostuu kolmesta rakennussiivestä. Alkuperäisen osan on suunnitellut Aarne Ervi. Rakennusta on laajennettu (D-osa) vuonna 1986. Laajennuksen on suunnitellut Ulla Markelin. Helsingin Rudolf Steiner -koulu on toiminut tiloissa vuodesta 2022 lähtien. Lisäksi heillä on toimintaa Paraistentie 3:ssa. Lehtikuusentie 4:ssä olevat toiminnot siirtyvät hankkeen ajaksi Helsingin kaupungin väistötiloihin. Kiinteistö on merkitty asemakaavaan YO-tunnuksella eli se muodostaa opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueen. Tontin 1 laajuus on 11 433 m2. Muutossuunnitelmat on esitelty kaupunginmuseon edustajille, joiden kanssa tehdään rakennussuojeluun liittyvää yhteistyötä suunnittelun ja rakentamisen aikana. Peruskorjausosan laajuus on 7189 kem2 ja uuden laajennuksen 3696 kem2. Hankintaa koskeva sopimus on tarkoitus tehdä siten, että tarjouskilpailulla valittavan urakoitsijan sopimuskumppaniksi (projektinjohtourakkasopimus) tulee Helsingin kaupunki, Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy Helsingin Toimitilat tai Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy Helsingin Lehtikuusentie 4. Jos sopimuskumppaniksi tulee Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy Helsingin Lehtikuusentie 4, Helsingin kaupunki takaa Kiinteistö Oy Helsingin Lehtikuusentie 4 rakennuslainat. Tällä hetkellä kaupunki omistaa tontin ja rakennuksen. Kaupungin tarkoituksena on vuokrata tontti ja luovuttaa omistamansa vanha rakennus Koy Hgin Lehtikuusentie 4:lle. Mikäli tähän liittyvät päätökset eivät ole saavuttaneet lainvoimaa siihen mennessä, kun tontti ja rakennus luovutetaan urakoitsijan käyttöön, toimii Helsingin kaupunki tarvittaessa hankkeen tilaajana siihen saakka, kunnes päätösten lainvoimaisuus on saavutettu. Tällöin, kun päätösten lainvoimaisuus on saavutettu, projektinjohtourakkasopimus siirretään Koy Hgin Toimitiloille ja tämä edelleen tytäryhtiölleen Koy Hgin Lehtikuusentie 4:lle sopimuksessa olevan sopimuksen siirtoa koskevan kohdan perusteella. Koy Hgin Lehtikuusentie 4:stä tulee tällöin hankkeen tilaaja. Alustavan hankeaikataulun mukaan: - Yleis- ja toteutussuunnittelu 4/2025-5/2026 - Rakentamisen valmistelu 5-7/2026 - Rakentaminen 8/2026-5/2028 Hanke on tarkoitus toteuttaa tavoite- ja kattohintaisena projektinjohtourakkana. Urakoitsija osallistuu työpiirustusvaiheen suunnittelunohjaukseen. Hankinnan kohde on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnön liitteenä olevissa kaupallisissa ja teknisissä asiakirjoissa. Liiteasiakirjat löytyvät julkaisun Tarjouspalvelu-sivuilta kohdassa "Liitteet ja linkit" ilmoitetusta linkistä. KOHTEEN ESITTELY Tilaaja edellyttää, että urakoitsija on tutustunut rakennuspaikkaan ennen tarjouksen antamista. Kohdenäyttö järjestetään TI 17.3.2026 klo 14.00-16.00 sekä TI 31.3.2026 klo 14.00-16.00. Ilmoittautuminen ensimmäiseen kohdenäyttöön pyydetään lähettämään viimeistään MA 16.3.2026 klo 14.00 ja toiseen näyttöön KE 25.3.2026 klo 14.00 urakkaohjelmassa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Tarkemmat tiedot kohteeseen tutustumisesta löytyvät Urakkaohjelmasta.,
Published
03.09.2026
Awarded
03.09.2026
Sisäinen kilpailutus (DPS) Taimet: Kaisaniemenpuisto vaihe 4, Svante Olssonin puistokujan koivut
Arkadiankadun katutyöt, kokonaisurakka
Kaisaniemenpuisto vaihe 4B altaan uusiminen, kokonaisurakka
Kipparlahden laiturin korjaus, kokonaisurakka
Kaupunkiympäristön vuokra-asuntojen valokuvauspalvelut 2026-2029
Sigurd Frosteriuksen puiston esirakentaminen, kokonaisurakka
Aurinkosähköjärjestelmät, Liperin kunta (uudelleen kilpailutus)
HUSK Hissien vaihe 3, vuosi 2028
SR-urakka, Uudisrakennus, Helsinki, Hermanni, Heka Hermanninranta Albumikatu 3
Ilmaristen koulun laajennus
Avantosaunan KVR-rakennusurakka
Ikkunoiden uusiminen kolmella Niiralan Kulma Oy:n kiinteistöllä
Markkinakartoitus: Liikennemerkkien ja liikennemerkkitarvikkeiden hankinta
26105 Nelivetotraktori ja jääaura
Aurinkosähköjärjestelmät, Liperin kunta (uudelleen kilpailutus)
Jäänhoitorobotti / Joensuun kaupunki
HUSK Hissien vaihe 3, vuosi 2028
Nestepakkausaihioiden skaivauslaite
© 2026 SIA «Vietne». All rights reserved.