Finavia Oyj - Näyttömonitorien puitejärjestely Hankinnan kohteena on Finavia Oyj:n lentoasemille asennettavat näyttömonitorit (”Näytöt”), joita hankitaan puitejärjestelyn aikana (optiovuodet mukaan lukien) tämän hetkisen arvion mukaan noin 1000-2000 kappaletta. Näyttöjä tilataan sopimuskauden aikana Tilaajan tarpeen mukaisesti, eikä ilmoitetut määrät ole sitovia. Hankittavien Näyttöjen koot ja Näyttöjä koskevat vaatimukset vaihtelevat toimituskohteen mukaisesti. Hankinnassa Finavia kilpailuttaa puitejärjestelyn, johon valitaan kaksi (2) toimittajaa. Puitejärjestely ei muodosta Finavialle määräostovelvoitetta ja kaikista puitejärjestelyn sisäisistä hankinnoista järjestetään minikilpailutus puitejärjestelykumppanien kesken. Hankinnat tehdään kulloinkin minikilpailutuksen voittaneen kumppanin kautta minikilpailutuksessa annettujen hintojen mukaisesti. Tässä hankintamenettelyssä kilpailutettavat hinnat ovat siten ns. maksimihintoja, joita ei voida ylittää minikilpailutuksissa. Puitejärjestely on voimassa ensin määräaikaisena kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen Finavialla on oikeus jatkaa puitejärjestelyä yhteensä kuuden (6) optiovuoden ajan. Optiot otetaan käyttöön yksi (1) optiovuosi kerrallaan. Hankintamenettely on avoin menettely ja menettelyssä käytetään sähköistä huutokauppaa. Menettelyn kulku ml. sähköinen huutokauppa on kuvattu tarkemmin liitteessä "Hankintamenettelyn kulku ja sähköinen huutokauppa".,
Published
02.09.2026
Open for bids
02.09.2026
Deadline
02.10.2026
Finavia: Risk Management and Occurrence Reporting System
Open for bids·Oct 30
Rovaniemi Airport Baggage Handling System Modernisation
Open for bids·Oct 25
Rovaniemi Airport Baggage Handling System Modernisation
Closed·Oct 11
Finavia Oyj - Näyttömonitorien puitejärjestely 2026
Open for bids·Oct 6
Finavia / Food & Beverage premises and related business operations on the mezzanine floor in the Schengen Gate Area (near gate 29) at Helsinki Airport - Request to Participate
Closed·Sep 27
Finavia / Food & Beverage premises and related QSR or Fast casual business operations in the Arrivals Hall at Helsinki Airport - Request to Participate
Closed·Sep 27
NELSON VDES- Base Stations
Awarded·Nov 1
Parikaapelimateriaalin puitesopimus
Awarded·Oct 30
Esitystekniikan laitteet ja palvelut 2027 (00832)
Open for bids·Oct 11
Tarjouspyyntö Rajakuidun Valokaapeliverkon Teletarvikkeista
Closed·Oct 10
Finavia Oyj - Näyttömonitorien puitejärjestely 2026
Open for bids·Oct 6
E30/2026 / Esitystekniikan hankinta, Suomussalmi: Tietopyyntö/kutsu alustavan tarjouspyyntöaineiston kommentointiin
Open for bids·Sep 30
Joukkoliikenteen suunnittelujärjestelmän hankinta
Open for bids·Nov 1
Kaukolämpömittarit
Awarded·Nov 1
TAKO-järjestelmän Tampereen henkilöratapihan vuosien 2027-2030 muutokset
Awarded·Nov 1
Plandent Oy toimittamien hoitokoneiden huolto, korjaus ja varaosat
Awarded·Nov 1
NELSON VDES- Base Stations
Awarded·Nov 1
Charter Flights – Small Business Aircraft 2027
Open for bids·Nov 1
Create an account to explore this tender and find similar opportunities.