Älykäs hoidon tarpeen arvio Hankinnan kohteena on älykäs hoidon tarpeen arvio -ratkaisu ohjelmistopalveluna sekä ratkaisun käyttöä tukevat ylläpito-, tuki-, käyttöönotto- ja asiantuntijapalvelut. Hankintasopimus on voimassa toistaiseksi. Ohjelmistopalvelu mahdollistaa kullekin hyvinvointialueelle oman toimintaympäristön itsenäisen hallinnan. Tämä käsittää muun muassa palveluketjujen, palveluohjauksen, sisältöjen, raportoinnin ja käyttäjien hallinnan. Hankinta toteutetaan hankintalain 21 §:n mukaisena yhteishankintana. Hankintaan osallistuvat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen lisäksi: - Etelä-Savon hyvinvointialue - Keski-Suomen hyvinvointialue. Päijät-Hämeen hyvinvointialue vastaa yhteishankinnan kilpailuttamisesta ja tekee hankintapäätöksen kaikkien hankintaan osallistuvien hyvinvointialueiden puolesta. Kukin hyvinvointialue tekee tarjouskilpailun perusteella valitun toimittajan kanssa oman erillisen hankintasopimuksensa. Hankintasopimukset ovat toisistaan riippumattomia. Kukin hyvinvointialue päättää itsenäisesti muun muassa ohjelmistopalvelun käyttöönoton aikataulusta, käyttömääristä sekä sopimuskauden aikana tehtävistä mahdollisista tilauksista.,
Published
10.10.2026
Open for bids
10.10.2026
Deadline
12.11.2026
Muutosturvavalmennukset
Open for bids·Oct 11
Liikkumisen apuvälineet - Kävelytelineet, vaatimustaso 2: Perusrollaattorit sisä- ja ulkokäyttöön
Open for bids·Oct 7
Henkilökunnan kuljetukset Lahden Matkakeskuksen ja Päijät-Hämeen keskussairaalan välillä
Open for bids·Oct 6
Tietopyyntö: Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle
Open for bids·Oct 6
Vastuulääkäripalvelun hankinta vammaispalvelujen asumisyksiköille
Open for bids·Sep 29
Tietopyyntö: Pelastusveneen hankinta
Closed·Sep 29
Jälki-ilmoitus: Vuokra-asuntotoiminnan toiminnanohjausjärjestelmän hankinta
Awarded·Oct 16
TIETOPYYNTÖ - Kolonoskopian laadunseurannan rekisteri
Open for bids·Oct 16
Monetra E29/2026 / Palkanlaskentajärjestelmän hankinta hyvinvointialueille Monetra-konserni
Open for bids·Oct 16
TIETOPYYNTÖ Punnitusjärjestelmä, Kiertokaari Oy
Open for bids·Oct 16
Datan mallinnusväline
Open for bids·Oct 16
Virtuaalisen koulutusympäristön hankinta
Awarded·Oct 15
Uusi sähkökäyttöinen kappaletavaranosturilla ja koukkulaitteella varustettu 4-akselinen kuorma-auto sekä 6-akselinen vaihtolavaperävaunu
Awarded·Oct 17
Sähköimujärjestelmät
Awarded·Oct 17
Iniön ruokapalvelut ja siivouspalvelut
Awarded·Oct 17
Tähystystutkimukset (colonoskopia ja gastroskopia) SOITE
Open for bids·Oct 17
Tietoliikennepalveluiden hankinta
Awarded·Oct 17
Keräyspaperin, tietoturvamateriaalin sekä SER-jätteen poistopalvelun hankinta
Open for bids·Oct 17
Create an account to explore this tender and find similar opportunities.