Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala pyytää tarjoustanne ajalle 1.1.2027–31.12.2028 ajoittuvista alueellisten puistojen ja viheralueiden rakennuttamiseen liittyvistä palveluista. Hankintaan sisältyy lisäksi mahdollinen optiokausi 1.1.2029–31.12.2030, jonka käyttöönotosta tilaaja päättää erikseen. Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt määrät ovat arvioita tulevien palveluiden määristä eivätkä muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei anna palveluntuottajalle yksinoikeutta, vaan tilaajalla on oikeus hankkia palveluita myös muilta palveluntuottajilta. Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen projektinhallintaan, kustannus- ja laadunhallintaan, selvitysten tekemiseen sekä rakennuttamiseen liittyviä tehtäviä. Hankittavat tehtävänimikkeet ovat projektikoordinaattori, projektipäällikkö ja rakennustöiden valvoja. Hankinnan kohteena on neljä erillistä osa-aluetta. Eteläisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiiri 1. eteläinen) Läntisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiiri 2. läntinen) Pohjoisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiirit 3. keskinen, 4. pohjoinen ja 5. koillinen) Itäisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiirit 6. Kaakkoinen, 7. Itäinen, 8 Östersundom Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa neljästä osa-alueesta ja jättää kullekin tarjoamalleen osa-alueelle enintään neljä rinnakkaistarjousta. Rinnakkaistarjoukset käsitellään erillisinä tarjouksina. Kunkin osa-alueen kaikki rinnakkaistarjoukset vertaillaan keskenään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Hinnan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %. Rinnakkaistarjoukset käsitellään erillisinä tarjouksina. Kunkin osa-alueen kaikki rinnakkaistarjoukset vertaillaan keskenään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Hinnan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %. Hinnan vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjousten määräarvioon perustuvista kokonaishinnoista seuraavalla kaavalla: Hinnan vertailupisteet = (kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjousten alin annettu kokonaishinta / kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjouksen kokonaishinta) × 40,00. Laadun vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjoukseen nimettyjen henkilöiden yhteenlasketuista laatupisteistä seuraavalla kaavalla: Laadun vertailupisteet = (kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjouksen henkilöiden yhteenlasketut laatupisteet / kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjousten suurin annettu henkilöiden yhteenlaskettu laatupistemäärä) × 60,00. Lopulliset vertailupisteet muodostuvat hinnan ja laadun vertailupisteiden summana. Rinnakkaistarjoukset asetetaan lopullisten vertailupisteiden mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Henkilöstön päällekkäisyys ei vaikuta rinnakkaistarjouksen vertailupisteisiin tai sijoitukseen, vaan ainoastaan tarjouksen valittavuuteen. Sama henkilö voidaan nimetä usean osa-alueen tarjouksiin, mutta hänet voidaan valita vain yhden osa-alueen toteuttajaksi. Henkilöstökokoonpanot katsotaan päällekkäisiksi, jos niissä on yksikin sama tarjouspyynnön mukaisesti laatupisteytettävä henkilö, riippumatta hänen tehtävänimikkeestään. Jos saman tarjoajan henkilöstö olisi valittavissa usean osa-alueen toteuttajaksi, henkilöstö kohdennetaan tarjoajan ilmoittaman etusijajärjestyksen mukaisesti korkeimmalle sijoittamalleen osa-alueelle. Muiden osa-alueiden osalta siirrytään kyseisen osa-alueen paremmuusjärjestyksessä seuraavaan kelvolliseen rinnakkaistarjoukseen, jonka henkilöstö ei ole päällekkäinen jo valitun henkilöstön kanssa. Menettelyä jatketaan, kunnes kullekin osa-alueelle on löydetty valittavissa oleva tarjous tai kaikki kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjoukset on käyty läpi. Jos kaksi tai useampi tarjoaja saa samasta osa-alueesta saman lopullisen vertailupistemäärän, etusijalle asetetaan tarjoaja, jonka laadun vertailupisteet ovat korkeammat. Jos myös laadun vertailupisteet ovat samat, tarjoajien keskinäinen järjestys ratkaistaan arpomalla., Eteläisen alueen puistot ja viheralueet Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä P01, palvelukuvaus., Läntisen alueen puistot ja viheralueet Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä P01, palvelukuvaus., Pohjoisen alueen puistot ja viheralueet Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä P01, palvelukuvaus., Itäisen alueen puistot ja viheralueet Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä P01, palvelukuvaus.,
Published
14.10.2026
Open for bids
14.10.2026
Deadline
12.11.2026
Markkinavuoropuhelukutsu, Teräspalkkien uudelleenkäyttö Käskynhaltijantien sillassa
Open for bids·Oct 16
Sisäinen kilpailutus (DPS): Pysyvän maastomallin tuotannon kokeilu
Awarded·Oct 16
Omastadi 3.0 Pikku Huopalahden ulkoilureitille näköalapaikka, kokonaisurakka
Open for bids·Oct 15
Mellunkylän kunnossapidon alueurakka 2027 - 2032
Open for bids·Oct 15
Suutarilan kunnossapidon alueurakka 2027 - 2033
Open for bids·Oct 15
Alueelliset katujen ja kunnallistekniikan rakennuttamispalvelut 2027 - 2028
Open for bids·Oct 14
Ratatyökoneasiantuntijapalvelu
Open for bids·Oct 16
Turun kaupunki, Ilpoisten palloiluhalli peruskorjaus, Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Open for bids·Oct 15
Turun kaupunki, Ilpoisten palloiluhalli peruskorjaus, LVIA-suunnittelu
Open for bids·Oct 15
Turun kaupunki, Ilpoisten palloiluhalli peruskorjaus, Sähkösuunnittelu
Open for bids·Oct 15
Osallistumispyyntö, Liminka-Oulu kaksoisraide, rakentamissuunnittelu Kempele - Oulu
Open for bids·Oct 15
Osallistumispyyntö IR266739 Vaihdeteema vaihteiden vaihtojen suunnittelu Länsi-Suomi 2026-2027
Open for bids·Oct 15
Vakka-Suomen sairaalan pääsisäänkäynnin korjausurakka
Open for bids·Oct 16
Mäntyharjun uusi seurakuntatalo, Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Open for bids·Oct 16
New Nordic -hankkeen matkailutoimialan myynti- ja markkinointipalvelut
Awarded·Oct 16
Säterinpuistontie välillä Leppävaarankatu – Turuntie
Open for bids·Oct 16
Striimaus- ja videotuotantopalvelut
Open for bids·Oct 16
Tuotantotilan lämmitysjärjestelmän muutoksen KVR-urakka / Rajalantie 5, 43100 Saarijärvi
Awarded·Oct 16
Create an account to explore this tender and find similar opportunities.