Lääkevalmisteet ja niihin rinnastettavat valmisteet DPS Sansia Oy perustaa dynaamisen hankintajärjestelmän, jonka kautta hankitaan tilaajien tarpeiden mukaisesti erillishankintoina lääkkeitä ja niihin rinnastettavia valmisteita. Tässä järjestelmässä on tarkoitus kilpailuttaa erillishankintoina lääkevalmisteita, joilla ei syystä tai toisesta ole voimassa oleva sopimusta kilpailutettujen lääkekilpailutusten osalta tai markkinatilanne on muuttunut kesken sopimuskauden hintaa merkittävästi alentavasti, jonka vuoksi edeltävä sopimus tullaan irtisanomaan ja kilpailuttamaan uudelleen. Tällaisia tilanteita voi tulla muun muassa patentin raukeamisen yhteydessä, kun markkinoille tulee uusia valmisteita, tai kansallinen sopimus päättyy tai jostakin syystä kesken sopimuskauden valmisteen sopimus on päättynyt. Hankittavat lääkevalmisteet ja niihin rinnastettavat tuotteet määritellään tarkemmin kussakin dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisessä kilpailutuksessa. Tämän järjestelmän sisällä varataan mahdollisuus kilpailuttaa kaikki lääkevalmisteet ja niihin rinnastettavat valmisteet. Tämä on hankintaa koskeva osallistumispyyntö. Sansia Oy varaa mahdollisuuden hankkia DPS:n kautta, mitä tahansa ATC-koodiryhmiin kuuluvia lääkevalmisteita tai niihin rinnastettavia valmisteita. Kilpailutettavat lääkkeet ryhmitellään viimeisimmän ATC-luokituksen mukaisesti. Tätä dynaamista hankintajärjestelmää voivat käyttää kaikki Sansian omistaja-asiakkaat (ajantasainen listaus https://www.sansia.fi/yritys/omistajat.html). Ensisijaisesti tämän järjestelmän kautta tehdään hankintoja Itä-Suomen yhteistyöalueelle, johon kuuluu Pohjois-Savon hyvinvointialue, Etelä-Savon hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue ja Keski-Suomen hyvinvointialue. Hankintajärjestelmään voi hakeutua tarjoajaksi koko järjestelmän voimassaoloajan jättämällä osallistumishakemuksen. Ehdokas voi jättää osallistumishakemuksen järjestelmään, vaikka kaikki edellä esimerkinomaisesti mainitut tuoteryhmät eivät sisälly ehdokkaan tuotevalikoimaan. Järjestelmään hakeutuminen ei tarkoita suoraan osallistumista hankintoihin. Vain järjestelmään hyväksytyillä ehdokkailla on oikeus tehdä tarjouksia hankintavaiheessa. Hankintasopimuskohtaiset vaatimukset, kuvaukset ja muut asiakirjat ovat nähtävillä kilpailutuksen avaushetkellä dynaamiseen järjestelmään hyväksytyille tarjoajille. Voimassa oleviin sopimuksiin eli jo kilpailutettuihin hankintoihin ei voi jättää tarjousta ennen kuin kilpailutus avataan uudelleen. Kilpailutettavat tuotteet, tuotteille asetettavat vähimmäisvaatimukset ja muut hankinnan kohteeseen liittyvät vähimmäisvaatimukset ja muut ehdot sekä tilaajat määritellään aina erikseen kulloisenkin tarpeen mukaan jokaisessa hankintajärjestelmän sisäisessä tarjouspyynnössä. Dynaaminen hankintajärjestelmä päättyy 31.12.2037,
Julkaistu
09.10.2026
Avoinna tarjouksille
09.10.2026
Määräaika
31.12.2037
Tähystystutkimukset (colonoskopia ja gastroskopia) SOITE
Avoinna tarjouksille·Oct 17
Tietopyyntö: Ikääntyneiden pitkäaikainen ympärivuorokautinen palveluasuminen, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Asiointiliikenne (Varpaisjärvi), Lapinlahden kunta
Avoinna tarjouksille·Oct 16
TIETOPYYNTÖ Hepomäen ja Heinälamminrinteen vesienyhteistarkkailu Kuopiossa
Avoinna tarjouksille·Oct 16
TIETOPYYNTÖ Punnitusjärjestelmä, Kiertokaari Oy
Avoinna tarjouksille·Oct 16
Osallistumispyyntö: Hammashoitokoneyksiköt_DPS
Avoinna tarjouksille·Oct 15
Retinfanlimabin hankinta
Myönnetty·Oct 15
Radioaktiiviset lääkkeet 2
Myönnetty·Oct 15
INFORMATION REQUEST - Various pharmaceutical products - rescEU Medical -project
Avoinna tarjouksille·Oct 14
Lääkkeiden erillishankinnat Itä-Suomen yhteistyöalueelle, L01CD01 Paklitakseli
Myönnetty·Oct 14
HUS Apteekin informaatiotilaisuus vuonna 2027 järjestettävistä tarjouskilpailuista sekä uudesta dynaamisesta hankintajärjestelmästä
Avoinna tarjouksille·Oct 9
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen lääkehankintarengas: Aflibersepti 40 mg/ml injektionesteiden hankinta kaudelle 1.1.2027-31.12.2027
Avoinna tarjouksille·Oct 1
Uusi sähkökäyttöinen kappaletavaranosturilla ja koukkulaitteella varustettu 4-akselinen kuorma-auto sekä 6-akselinen vaihtolavaperävaunu
Myönnetty·Oct 17
Sähköimujärjestelmät
Myönnetty·Oct 17
Iniön ruokapalvelut ja siivouspalvelut
Myönnetty·Oct 17
Tähystystutkimukset (colonoskopia ja gastroskopia) SOITE
Avoinna tarjouksille·Oct 17
Tietoliikennepalveluiden hankinta
Myönnetty·Oct 17
Keräyspaperin, tietoturvamateriaalin sekä SER-jätteen poistopalvelun hankinta
Avoinna tarjouksille·Oct 17
Luo tili, jotta voit tutkia tätä hankintaa ja löytää vastaavia mahdollisuuksia.