Kutsu markkinavuoropuheluun: Varastointipalvelun ja kiertotalousoperaattorin yhteishankinta Senaatti-kiinteistöt valmistelee varastointipalvelun ja kiertotalousoperaattorin yhteishankintaa. Osana hankinnan valmistelua hankintayksikkö järjestää markkinavuoropuhelun, jonka tavoitteena on saada markkinoilta näkemyksiä hankinnan suunnittelun tueksi sekä käydä vuoropuhelua palveluiden toteuttamiseen liittyvistä ratkaisuista. Huomioittehan, että kyseessä on markkinakartoitusilmoitus eikä tällä ilmoituksella vielä pyydetä tarjouksia. Markkinavuoropuheluun osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta toimittajan mahdollisuuksiin osallistua myöhemmin mahdollisesti toteutettavaan hankintamenettelyyn. Markkinavuoropuhelu ei velvoita ketään osallistumaan kilpailutukseen eikä myöskään rajaa ketään sen ulkopuolelle. ALUSTAVA HANKINNAN KUVAUS Rakennusosien uudelleenkäytön edistämiseksi tavoitellaan toimintamallia ja palvelua, joka yhdistää purku- ja muutoskohteista talteen otettavien rakennusosien logistiikan, välivarastoinnin sekä rakennusosien inventoinnin, seurannan ja raportoinnin mahdollistavan digitaalisen alustan. Hankinnan tavoitteena on löytää palveluntuottaja, joka toimii rakennusosien varastointi- ja kiertotalousoperaattorina Etelä-Suomen alueella. Palveluntarjoaja vastaanottaa uudelleenkäyttöön soveltuvia rakennusosia tilaajan kohteista, huolehtii niiden välivarastoinnista, kuljetuksista ja varastotietojen ylläpidosta sekä tukee osien tehokasta uudelleenkäyttöä. Lisäksi palveluntuottaja kehittää toimintamalleja rakennusosien talteenotossa, käsittelyssä ja uudelleenkäytössä yhteistyössä tilaajan kanssa. Varastointi rajataan aluksi sovittuihin tuotteisiin, joiden valikoima on yksi markkinavuoropuhelussa selvitettävistä asioista. Varastoitavat tuotteet pysyvät lähtökohtaisesti tilaajan omaisuutena ja alkuvaiheessa tavoitellaan sisäistä uudelleenkäyttöä. Kuitenkin palvelun tulisi kattaa käyttökelpoisen materiaalin myynti siinä tilanteessa, että sille ei ole löydetty hyödyntäjää omassa käytössä. Palvelulla pyritään lisäämään rakennusosien uudelleenkäyttöä, vähentämään materiaalihukkaa ja luomaan edellytyksiä toimiville kiertotalousmarkkinoille. Hankintaa koskien selvitetään myös mahdollisuutta, jossa toiminnassa olisi mukana Senaatti-konsernin lisäksi myös muita julkisia tai yksityisiä kiinteistönomistajia. MARKKINAVUOROPUHELU Markkinavuoropuhelu on tarkoitettu kaikille hankinnasta kiinnostuneille toimijoille. Markkinavuoropuhelu sisältää yhteisen infotilaisuuden, joka järjestetään alustavan aikataulun mukaan 30.10.2026 kello 10–11. Tilaisuudessa esitellään hankinnan alustavat tavoitteet, sisältö, suunniteltu toteutustapa sekä hankinnan valmistelun alustava aikataulu. Tilaisuudesta ja sen sisällöstä tiedotetaan tarkemmin ilmoittautuneille tahoille. Infotilaisuus järjestetään Microsoft Teams-tapaamisena etäyhteyksin. Lisäksi hankintayksikkö tulee pyytämään osallistujilta kirjallisia kommentteja kysymyksiin sekä alustaviin tarjouspyyntöasiakirjoihin infotilaisuuden jälkeen. Hankintayksikkö varaa oikeuden järjestää ilmoittautuneiden toimijoiden kanssa myös kahdenkeskisiä tapaamisia markkinavuoropuhelun aikana. MARKKINAVUOROPUHELUUN ILMOITTAUTUMINEN Markkinavuoropuhelusta kiinnostuneita yrityksiä pyydetään ilmoittautumaan oheisen Forms-lomakkeen kautta: https://forms.cloud.microsoft/e/EPG39eezTp Pyydämme ilmoittamaan lomakkeella organisaation nimen sekä sähköpostiosoitteen, johon markkinavuoropuhelua koskeva aineisto ja mahdolliset jatkoviestit toimitetaan. Ilmoittautumiset pyydetään toimittamaan viimeistään 28.10.2026 klo 12.00 mennessä.,
Julkaistu
14.10.2026
Avoinna tarjouksille
14.10.2026
Määräaika
28.10.2026
A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Avoinna tarjouksille·Oct 13
A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - Rakennesuunnittelu
Avoinna tarjouksille·Oct 13
A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - LVIA-suunnittelu
Avoinna tarjouksille·Oct 13
A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - Sähkösuunnittelu
Avoinna tarjouksille·Oct 13
RVL Vaasan merivartioasema, uudisrakennushankkeen urakoiden (RU, PU, IU, SU, RAU) kilpailutus, osallistumispyyntö
Avoinna tarjouksille·Oct 13
KESKEYTYSILMOITUS: Ulkokehän aitaaminen, maanrakennusurakka
Myönnetty·Oct 13
Ferrosulfaatin varastointi- ja lastauspalvelut Kymenlaaksossa 2025–2028, TP 67/25
Sopimus tehty·Feb 10
Ferrosulfaatin varastointi- ja lastauspalvelut Kymenlaaksossa 2025–2028, TP 67/25
Myönnetty·Feb 10
A. Varastointipalvelut perustoimeentulotukena, pääkaupunkiseutu (osa-alue A)
Sopimus tehty·Jan 29
Kelan perustoimeentulotukena korvattavat varastointipalvelut
Myönnetty·Jan 29
Kelan perustoimeentulotukena korvattavat varastointipalvelut
Myönnetty·Jan 29
Ferrosulfaatin varastointi-, purku- ja lastauspalvelut Länsi-Suomessa 2025–2028, TP 20/25
Sopimus tehty·Jan 2
Sisäilmapuhdistimien vuokraus 1.1.2027 - 31.12.2028
Avoinna tarjouksille·Oct 15
Katu- ja puistopuiden hankinta
Myönnetty·Oct 15
Mellunkylän kunnossapidon alueurakka 2027 - 2032
Avoinna tarjouksille·Oct 15
Suutarilan kunnossapidon alueurakka 2027 - 2033
Avoinna tarjouksille·Oct 15
Pietarsaaren Kaupungin liikenneväylien lumenauraus
Myönnetty·Oct 15
Lithiumakkujen lataus- ja säilytyskaapit
Myönnetty·Oct 15
Luo tili, jotta voit tutkia tätä hankintaa ja löytää vastaavia mahdollisuuksia.