Markkinavuoropuhelukutsu ja tietopyyntö: Digitaalisten palvelujen kehittäjäkumppanuus HUOM! Tämä ei ole tarjouspyyntö, hankintailmoitus tai ennakkoilmoitus vaan ilmoitus markkinavuoropuhelun käynnistämisestä osana hankinnan suunnittelua. Espoon kaupunki on käynnistänyt Digitaalisten palvelujen kehittäjäkumppanuuden hankinnan valmistelun ja kutsuu toimittajia osallistumaan markkinavuoropuheluun. Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu kohdistuen kehittäjien, kehittämistiimien ja kehittämisen tuen sekä ylläpitotuen hankintaan. Tulevan hankinnan tavoitteena on varmistaa, että kaupungilla on käytettävissään riittävän laaja ja korkeatasoinen asiantuntijuus digitaalisten palveluiden suunnittelun, kehittämisen ja ylläpidon tueksi. Lisäksi tavoitteena on mahdollistaa joustava, kustannustehokas ja pitkäjänteinen kumppanuus, joka tulee kaupungin digipalveluiden laadukasta ja johdonmukaista kehittämistä. Toimittaja vastaa kokonaisvaltaisesti siitä, että sillä on käytettävissään kaikki tarvittavat osaamiset ja resurssit palvelun tuottamiseksi. Toimittaja ei saa olla riippuvainen tilaajan ohjauksesta resurssien yhdistämisessä tai puuttuvien kyvykkyyksien hankinnassa. Toimittajalta edellytetään, että se pystyy: • kattamaan kaikki keskeiset osaamisalueet oman organisaationsa asiantuntijoilla tai hallitulla alihankintamallilla • reagoimaan muuttuviin tarpeisiin ketterästi ja viivytyksettä ilman erillisiä hankintaprosesseja • varmistamaan toimituskyvyn ja jatkuvuuden, vaikka yksittäisiä asiantuntijoita vaihtuisi sopimuskauden aikana • turvaamaan sujuvan ja hallitun siirtymän nykyisiltä kumppaneilta, mukaan lukien tiedonsiirto, osaamisen varmistaminen ja dokumentointi Tilaajalla on tarve laaja-alaisille asiantuntijapalveluille, jotka kattavat järjestelmän tai digitaalisen palveluekosysteemin koko elinkaaren tai jonkin sen vaiheen. Tähän sisältyvät muun muassa erilaiset suunnitteluun, määrittelyyn, toteutukseen, käyttöönottoon, jatkuvaan kehittämiseen ja ylläpitoon liittyvät tehtävät sekä elinkaaren aikaiset muutokset ja modernisoinnit. Alustavasti hankinta on suunniteltu jaettavan kuuteen (6) osa-alueeseen. Osa-alueet kattavat kuusi erilaista teknologia- ja palvelukokonaisuutta, joilla tuetaan digitaalisten palvelujen kehittämistä, ylläpitoa ja tiedolla johtamista: 1. Räätälöidyt ohjelmistotuotteet (Volttikehitys) 2. Microsoft Power Platform (Low-code) 3. Microsoft analytiikka ja BI 4. Qlik (data & analytiikka) 5. Oracle (Fusion, HCM ja APEX) 6. Salesforce (asiointi ja CRM) Liitteelle "Hankinnan kohde" on kuvattu kunkin osa-alueen osalta keskeisiä vaatimuksia tuotetulle asiantuntijapalvelulle ja asiantuntijoiden osaamiselle. Huomioittehan, että osa-aluejako on alustava, ja sitä voidaan tarkentaa hankinnan valmistelun edetessä. Osallistumista ei ole rajattu, vaan tarjoajat voivat ilmaista kiinnostuksensa ja osallistua vuoropuheluun yhden tai useamman osa-alueen osalta palvelukykynsä mukaisesti. Tavoitteena on sekä laaja-alaisen osaamisen että erityisosaamisen saatavuuden varmistaminen, ja että hankintayksikkö voi hyödyntää markkinoiden monipuolisia kyvykkyyksiä joustavasti ja tarkoituksenmukaisesti. Markkinavuoropuhelun tarkoituksena on kartoittaa hankintaa koskevaa markkinatilannetta. Espoon kaupunki haluaa kuulla mahdollisten toimittajien ajatuksia kilpailutuksen toteutuksesta ja tarjouspyynnön valmistelusta. MARKKINAVUOROPUHELUN TOTEUTTAMINEN Markkinavuoropuhelu käydään alustavasti kahdessa vaiheessa: 1. Ensimmäisen vaiheen tavoitteena on saada kokonaiskuva markkinoilla toimivista palveluntarjoajista ja palveluvalikoimasta. Hankintayksikkö varaa oikeuden kutsua tietopyyntövastausten perusteella toimittajia Teams-tapaamisiin. Tämän ensimmäisen vaiheen tavoitteena on tutustua markkinoilla oleviin toimittajiin ja palveluihin. 2. Markkinavuoropuheluun ilmoittautuneille toimittajille lähetetään alustavia tarjousasiakirjoja kommentoitavaksi arviolta viikoilla 20-21 (ajankohta tarkentuu valmistelun edetessä). Kirjallinen materiaali lähetetään kaikille markkinavuoropuheluun ilmoittautuneille tutustuttavaksi. Toimittajilta pyydetään näkemyksiä ja kommentteja koskien alustavan tarjouspyynnön sisältöä, erityisesti vaatimusmäärittelyä ja sopimusehtoja. Hankintayksikkö varaa oikeuden lisävuopuhelukierroksiin hankinnan valmistelun edetessä. Hankintayksikön tavoitteena on käynnistää varsinainen kilpailutus kesän 2026 aikana siten, että sopimukset saadaan voimaan vuoden 2026 loppuun mennessä. Markkinavuoropuhelu ja siinä annetut tiedot eivät sido ketään siihen osallistuvaa tahoa, eikä myöskään ole edellytyksenä myöhemmin varsinaisen tarjouskilpailun toteuttamiselle tai siihen osallistumiselle. Vastauksia käsitellään luottamuksellisesti.,
Published
25.03.2026
Planned
25.03.2026
Deadline
09.04.2026
Työsuhdeautojen huoltoleasingpalvelujen hankinta
Active
Vuokratyövaatteiden hankinta 2026
Active
Kiviainesten, kasvualustojen sekä kate- ja hakeaineiden hankinta 2026
Active
Työmaakoppien hankinta 2026
Active
Intensiivisen yksilö- ja ryhmävalmennuksen hankinta espoolaisille nuorille aikuisille 2026
Active
JOKO-valmennusohjelman hankinta
Active
© 2026 SIA «Vietne». All rights reserved.