Laihian kunta pyytää tarjouksia oppilaskuljetuksista lukuvuosille 2026–2027 ja 2027–2028. Lisäksi sopimukseen liitetään optio hankinnan jatkamisesta lukuvuosille 2028–2029 ja 2029–2030. Hankinnan kohteena ovat tilausajona suoritettavat oppilaskuljetukset. Tilaaja järjestää oppilaskuljetukset ensisijaisesti olemassa olevaa linjaliikennettä käyttäen. Mikäli linjaliikenteen reitti tai aikataulu ei sovellu myönteisen koulukuljetuspäätöksen saaneen oppilaan koulumatkoihin tai oppilaan kohdalla toteutuu muu tilaajan koulukuljetuksen myöntämisperuste, järjestetään oppilaan koulukuljetus tilausajona. Tilaaja varaa mahdollisuuden myös esiopetuksen ja lukiolaisten kuljetusten mahdolliseen yhdistämiseen koulukuljetusten kanssa., Laihian eteläpään kuljetukset Kuljetuksen lähtöpiste, Jokiperän, Jokikylän suunnalla. Oppilaita on pääasiassa Kylänpään ja Isonkylän kouluissa sekä yläkoululla., Isonkylän, kirkonkylän ja yläkoulun kuljetukset mm. Peltomaan ja Aronkylän alueella Kuljetuksen lähtöpiste Poolan suunnalla, jonka jälkeen Peltomaan ja Murhaaston kautta Isonkylän koululle. Isonkylän koulun jälkeen Miettylän ja Aronkylän kautta keskustaajaman kouluille., Hulmin alueen kuljetukset Reitti suuntautuu Välikylän, Tyllijoelle, Praskin / Karkkimalan kautta Hulmin ja keskustaajaman kouluille., Isonkylän, Perälän ja yläkoulun kuljetukset mm. Allisen ja Suorttilan alueilla. Kuljetuksen lähtöpiste Allisilla, jonka jälkeen Suorttilan kautta Isonkylän ja keskustaajaman kouluille., Laihian keskustan alueen kuljetukset Keskustan alueen hankinnan kohteena ovat Laihian kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuspalvelut niille keskustaajaman oppilaille, joille on myönnetty koulukuljetusperiaatteiden mukainen kuljetusetuus. Koulukuljetus järjestetään Rauhalan, Kirkonkylän, Perälän ja Hulmin kouluihin sekä esiopetuksen yksiköihin keskustaajamassa., Rauhalan koulun kuljetukset Pääsääntöisesti Rauhalan kouluun (myös muut keskustaajaman koulut mahdollisia)., Vaasan ja Mustasaaren opetuspisteisiin kuljettaminen Kuljetus välillä Laihia – Vaasan + Mustasaaren opetuspisteet.,
Published
16.01.2026
Open
16.01.2026
Awarded
10.06.2026
Deadline
10.12.2026
TARJOUSPYYNTÖ LAIHIAN KUNTA, IRTOKALUSTEET UUTEEN KUNNANTALOON
Active
Kaavoituksen konsulttipalvelut 2026-2029
Active
Työterveyspalvelut
Active
Terveyskeskuksen tilamuutos, sprinkleriurakka - Laihia
Active
Terveyskeskuksen tilamuutos RAK- ja LVIS-urakat - Laihia
Active
Laihian uimahallin talotekniikkasaneeraus kokonaisurakkana
Active
© 2026 SIA «Vietne». All rights reserved.