Hyvinvointialueiden elintarvikkeet 2027 (00729) Hansel Oy on käynnistänyt Hyvinvointialueiden elintarvikkeet 2027 (00729) -puitejärjestelyn valmistelun. Tavoitteena on, että suunnitellun yhteishankinnan kautta Hanselin puitejärjestelyyn liittyneet asiakkaat voivat hankkia kattavasti ammattikeittiöidensä elintarvikkeita sekä niiden tilaamiseen ja käyttämiseen liittyviä palveluja (kuten logistiikkapalveluja ja muita tukipalveluja). Puitejärjestelyyn liittyneille asiakkaille tavoitellaan elintarvikkeiden hankintaan yhtä kanavaa. Yhteishankintaa ei ole alustavasti suunniteltu jaettavaksi osa-alueisiin vaan asiakkaiden tarpeita pyritään täyttämään erillisin yhteishankinnoin (ks. tarkemmin kohta "Hankintaa tai osaa koskevat lisätiedot"). Yleistä Huomioittehan, että kyseessä on markkinakartoitusilmoitus (jäljempänä myös "ilmoitus"), eikä tällä ilmoituksella pyydetä vielä tarjouksia. Ilmoitukseen liittyy kutsu ilmoittautua markkinavuoropuheluun ja toimittajainfoon. 1. Markkinavuoropuhelu Ilmoittautumalla markkinavuoropuheluun, yrityksellä on mahdollisuus käydä yhteishankinnan sisällöstä teknistä vuoropuhelua Hanselin kanssa. Markkinavuoropuheluun osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta yrityksen mahdolliseen hankintamenettelyyn osallistumiseen. Markkinakartoitusilmoitus tai -vuoropuhelu eivät myöskään velvoita Hanselia toteuttamaan varsinaista hankintamenettelyä. Kaikki tässä markkinakartoitusilmoituksessa ja vuoropuhelun aikana esitetyt tiedot ovat alustavia ja suuntaa-antavia ennakkotietoja, eivätkä sido minkäänlaiseen ratkaisuun. Pyydämme ilmoittautumisia markkinavuoropuheluun mahdollisimman pian, kuitenkin ma 14.9.2026 klo 12:00 mennessä alla olevan Forms-lomakkeen kautta. Ilmoittautuneiden yhteyshenkilöiden henkilötietoja käytetään vain tämän yhteishankinnan valmisteluun liittyviin yhteydenottoihin. Markkinavuoropuhelu toteutetaan teknisenä vuoropuheluna ja se voi koostua esimerkiksi vastaamisesta Hanselin esittämiin kysymyksiin sekä alustavien tarjouspyyntömateriaalien kirjallisesta kommentoinnista. Markkinavuoropuheluun osallistumisesta ei makseta korvausta. 2. Toimittajainfo Hansel järjestää Hyvinvointialueiden elintarvikkeet 2027 ja Kuntien elintarvikkeet 2027 -yhteishankintoja koskevan toimittajainfon Teamsin välityksellä 27.8.2026 klo 14:30-16:00 (Suomen aikaa). Infotilaisuudessa esitellään alustavasti edellä mainittuja yhteishankintoja ja avataan niiden alustavia kilpailutusaikatauluja sekä tuotekorien muodostamisen perusperiaatteita. Lisäksi kerrotaan lyhyesti vastuullisuusperiaatteiden huomioinnista, Hanselin toimintatavoista ja markkinavuoropuheluun osallistumisen merkityksestä. Infotilaisuuteen voi ilmoittautua alla olevan Forms-lomakkeen kautta 26.8.2026 klo 12:00 mennessä. Infotilaisuudesta tehdään tallenne, joka lisätään tilaisuuden jälkeen kummankin yhteishankinnan verkkosivuille. 3. Ilmoittautuminen Pyydämme ilmoittautumiset markkinavuoropuheluun ja toimittajainfoon Forms-lomakkeen kautta: https://forms.cloud.microsoft/e/7ezLEQKT4k 4. Muuta Tavoitteena on, että Hyvinvointialueiden elintarvikkeet 2027 -yhteishankinnan tarjouspyyntö julkaistaan helmikuussa 2027. Markkinavuoropuheluun ilmoittautuneiden yritysten yhteyshenkilöitä tullaan informoimaan tarkemmasta julkaisuajankohdasta.,
Published
14.08.2026
Open for bids
14.08.2026
Deadline
14.09.2026
Tietoliikennepalvelut 2023-2028 (DPS), sisäinen kilpailutus - Hansel Oy:n toimiston tietoliikenneyhteydet
Active
Kuntien elintarvikkeet 2027 (00876)
Active
Sote-alan henkilöstövuokraus 2026 (00745)
Active
Lukitusjärjestelmät ja -laitteet palveluineen 2026 (00738)
Active
Valtion leasingpalvelut 2027 (00709)
Active
Hyvinvointialueiden leasingpalvelut 2027 (00862)
Active
© 2026 SIA «Vietne». All rights reserved.