Tuomi Logistiikan ohjaamat tavarakuljetukset Kanta-Hämeessä Hankinnan kohteena ovat Tuomi Logistiikka Oy:n ohjaamat tavarakuljetukset Kanta-Hämeen alueella. Satunnaisesta kuljetustarpeesta Kanta-Hämeen ulkopuolella sovitaan Toimittajan kanssa erikseen. Varsinainen sopimuskausi on 24 kk, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana tilaajan tekemällä päätöksellä. Sopimuskumppaniksi valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus sisältää kolme (3) lämpösäädeltyä N1/N2-luokan ajoneuvoa. Sopimuksessa on lisäksi seuraavat optiot: Yhdestä kolmeen (1-3) lämpösäädeltyä N1/N2-luokan ajoneuvoa. Yksi (1) täyssähköpakettiauto Tavarakuljetukset tapahtuvat pääsääntöisesti arkipäivisin klo 6:00 – 18:00 välisenä aikana. Satunnaisista lauantaina tapahtuvista tavarakuljetuksista sovitaan Toimittajan kanssa erikseen. Kuljetukset tapahtuvat pääosin säännöllisillä kuljetusalueilla, minkä lisäksi on erikseen tilauksesta tehtäviä kuljetuksia. Kuljetusalueet ja -kohteet voivat muuttua sopimuskauden aikana. Tilaaja vastaa kuljetusten reitityksestä ja aikataulutuksesta. Kuljetustarpeiden määrä voi vaihdella päivittäin, mutta tilaaja sitoutuu tilaamaan palveluntuottajalta laskutettavaa työaikaa 130–180 h/ ajoneuvo yhden kuukauden laskutusajanjaksolla. Ajoneuvot ovat Tuomi Logistiikan tilausten aikana vain tilaajan käytössä, muiden kuin tilaajan tavaroiden kuljettaminen on silloin kielletty. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa on 2 200 000 euroa.,
Julkaistu
07.07.2026
Myönnetty
07.07.2026
Määräaika
07.01.2027
Sähköenergian hankinta
Active
Valmisruoka
Active
Sisäisen tarkastuksen palvelut
Active
Tietopyyntö: Kertakäyttöastiat ja -tuotteet sekä painatetut servetit sekä ateriapakkausrasiat ja kalvot
Active
Henkilöliikenteen ryhmäkuljetusjärjestelmä suorahankintana
Active
Tietopyyntö: Toimistotarvikkeiden, ICT-oheistarvikkeiden, kopiopapereiden ja kirjekuorten hankinta
Active
© 2026 SIA «Vietne». Kaikki oikeudet pidätetään.