Tämä ilmoitus ei ole ennakkoilmoitus, tarjouspyyntö, hankintailmoitus tai kutsu neuvottelumenettelyyn, eikä ilmoituksen julkaisemisella aloiteta tarjouskilpailua. Tällä tietopyynnöllä kartoitetaan markkinoilla olevia ratkaisuja Helsingin kaupunkikonsernin konsernitilinpäätösjärjestelmäksi. Helsingin kaupungin taloushallintopalveluliikelaitos, Talpa, tuottaa kaupungin toimialoille, liikelaitoksille ja kaupungin osakeyhtiöille talous- ja palkkahallinnon palveluja sekä tukee kaupungin johtoa toiminnan ja talouden suunnittelussa ja seurannassa. Ennen kilpailutuksen käynnistämistä Helsingin kaupunki haluaa kuulla markkinatoimijoita markkinavuoropuhelussa. Markkinavuoropuhelu ei ole osa kilpailutusta. Markkinavuoropuhelussa saatuja tietoja käytetään kaupungin sisäisesti kilpailutuksen valmisteluun. Mahdollisen kilpailutuksen ajankohdasta ja hankintamenettelystä päätetään vuoropuhelun jälkeen. Kutsumme kaikki kiinnostuneet markkinatoimijat mukaan vuoropuheluun. Vuoropuhelu toteutetaan kirjallisesti siten että vuoropuheluun osallistuvat vastaavat liitteen konsernitilinpäätös tietopyyntö vastauspohja toimittakille kysymyksiin ja lataavat liitteen kohdassa Hankinnan kohteen kriteerit. Kyselylomakkeen vastaukset toimivat jatkokeskustelujen pohjana. Järjestämme vastaajien kesken tarvittaessa erilliset keskusteluajat vastausten läpikäyntiin, näistä sovitaan erikseen. Vuoropuheluun osallistumisesta ei makseta korvausta. Tietopyyntöön vastaamatta jättäminen ei estä mahdolliseen tarjouskilpailuun osallistumista, eikä tietopyyntöön vastaaminen tai eri tilaisuuksiin osallistuminen vaikuta millään tavoin tarjoajien asemaan varsinaisessa tarjouskilpailussa. Tämä ilmoitus ei ole ennakkoilmoitus, tarjouspyyntö, hankintailmoitus tai kutsu neuvottelumenettelyyn, eikä ilmoituksen julkaisemisella aloiteta tarjouskilpailua. Tällä tietopyynnöllä kartoitetaan markkinoilla olevia ratkaisuja Helsingin kaupunkikonsernin konsernitilinpäätösjärjestelmäksi. Helsingin kaupungin taloushallintopalveluliikelaitos, Talpa, tuottaa kaupungin toimialoille, liikelaitoksille ja kaupungin osakeyhtiöille talous- ja palkkahallinnon palveluja sekä tukee kaupungin johtoa toiminnan ja talouden suunnittelussa ja seurannassa. Ennen kilpailutuksen käynnistämistä Helsingin kaupunki haluaa kuulla markkinatoimijoita markkinavuoropuhelussa. Markkinavuoropuhelu ei ole osa kilpailutusta. Markkinavuoropuhelussa saatuja tietoja käytetään kaupungin sisäisesti kilpailutuksen valmisteluun. Mahdollisen kilpailutuksen ajankohdasta ja hankintamenettelystä päätetään vuoropuhelun jälkeen. Kutsumme kaikki kiinnostuneet markkinatoimijat mukaan vuoropuheluun. Vuoropuhelu toteutetaan kirjallisesti siten että vuoropuheluun osallistuvat vastaavat liitteen konsernitilinpäätös tietopyyntö vastauspohja toimittakille kysymyksiin ja lataavat liitteen kohdassa Hankinnan kohteen kriteerit. Kyselylomakkeen vastaukset toimivat jatkokeskustelujen pohjana. Järjestämme vastaajien kesken tarvittaessa erilliset keskusteluajat vastausten läpikäyntiin, näistä sovitaan erikseen. Vuoropuheluun osallistumisesta ei makseta korvausta. Tietopyyntöön vastaamatta jättäminen ei estä mahdolliseen tarjouskilpailuun osallistumista, eikä tietopyyntöön vastaaminen tai eri tilaisuuksiin osallistuminen vaikuta millään tavoin tarjoajien asemaan varsinaisessa tarjouskilpailussa.
Julkaistu
23.05.2025
Planned
23.05.2025
Määräaika
06.06.2025
V. 2027-2030 järjestettävien vaalien äänestyspaikkojen järjestelyn, operatiivisen johdon sekä vartiointipalvelujen hankinta
Active
Helsingin kaupungin henkilöstökassan tietojärjestelmäratkaisu ja siihen liittyvät palvelut
Active
Muutossopimus perintäpalvelut sopimukseen
Active
EMBA-johtamisvalmennuksen opiskelupaikkojen hankinta, puitejärjestely
Active
Datakatalogi ja siihen liittyvät asiantuntijapalvelut
Active
Henkilöturvajärjestelmät ja siihen liittyvät palvelut
Active
© 2026 SIA «Vietne». Kaikki oikeudet pidätetään.